epäkuluttajan sivut

Autoille on annettu maaliskuun alusta energiamerkintöjä. Jos auto päästelee kilometrillä alle 100 grammaa hiilidioksidia, se saa luokituksen A. Huonoimpaan luokkaan G joutuu yli 200 gramman päästöillä.

Jos autoja verrataan toisiinsa, osa voidaan luokitella ”vihreään” A-luokkaan. Mutta jos autoa verrataan siihen itseensä, tilanne muuttuu täysin.

Auton moottoriin syötetystä energiasta noin kaksi kolmasosaa häipyy lämpönä taivaan tuuliin. Jäljelle jäävästä energiasta osa häviää voimansiirtoon, jarrutuksiin, sähkölaitteisiin ja tyhjäkäyntiin. Auton hyötysuhteeksi jää noin 12–14 %.

Auton liikuttelun tarkoituksena on usein ihmisten siirtäminen paikasta toiseen. Taajamissa autossa matkustaa keskimäärin 1,2 henkilöä. Viidessä autossa kuudesta matkustaa siis vain yksi henkilö.

Jos 1,2 keskiverto taajama-autoilijaa painaa sata kiloa ja keskiverto taajama-auto 1400 kiloa, vain viidestoistaosa auton siirtämiseen tarvittavasta energiasta kuluu ihmisten siirtämiseen. Lopulla siirretään autoa, välinettä.

Auton 13 % hyötysuhde putoaa viidestoistaosaan eli alle prosenttiin, jos auton liikuttamisen tarkoitus on yhden ihmisen siirtäminen taajamassa. Eli yli 99 % bensiinin palamisessa vapautuneesta energiasta menee aivan muualle.

Ihmisen siirtämisen välineenä auto kuuluu aivan kiistatta energialuokkaan Ö. Eikä sekään ehkä riitä.

***

Jatkan kirjotusta, joka julkaistiin Hesarin yleisönosastolla 17.4.

Auto on yksi tärkeimmistä olemisemme kulmakivistä. Se dominoi maisemaa ja maankäyttöä, sen tarpeille on alistettu kaupunkikeskustat. Kymmenettuhannet metsä- ja peltohehtaarit on peitetty soralla ja asvaltilla auton siitä kulkea.

Auto tunkeutuu sisuksiimme silmien kautta, se tulee ainaisena taustahälynä korvista sisään. Se kulkeutuu maantiepölyn ja pienhiukkasten kautta hengitysilmaamme.

Auton kulkuväylien avulla hahmotetaan Suomi, sen avulla luokitellaan ihmiset menestyjiin ja syrjäytyjiin. Monille se ei ole kulkuväline eikä edes identiteetin jatke, vaan identiteetti itse.

Auton takia kuollaan, toiset salamannopeasti kolareissa, toiset hitaasti erilaisiin hengitystiesairauksiin ja työperäisiin vaivoihin.

Auto symboloi länsimaista kertakäyttökulttuuria ja päämäärätöntä kiirettä. Autossa aineellistuu yksilöllisyyden ihanne: auton peltien sisällä olen suojassa, siellä olen vapaa yksilö, Minä, jota varten kaikki on.

Autoistunut yhteiskunta ei ole luonnonlaki, vaan lukemattomien arvovalintojen summa. Suurin valintojen ohjaaja on tietenkin autoteollisuus, joka on esimerkiksi onnistunut luomaan hävyttömän tehottomasta polttomoottorista (vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi ollut olemassa) standardin. Mutta samaa likaista keitosta hämmentää kaupunginvaltuutettu, kun hän vaatii viheralueen muuttamista parkkipaikaksi. Samoin ministeri, joka hommaa rahoituksen ohitustien leventämiselle, täysimääräiselle satsaukselle fossiilisten polttoaineiden lisäkäyttöön ja tulevien sukupolvien elinehtojen kaventamiseen.

***

Koska jokamiehen tie autoon on ollut pitkä, pitkä on myös tie ulos autosta. Mikään ei muutu hetkessä, mutta suunnan pitäisi olla vihdoinkin selvä: eroon yksityisautoiluun perustuvasta yhteiskunnasta. Ehkä kaikkein paras motivoija on polttoaineen hinta, sillä öljy loppuu, kiitos Herran.

Ainakin kahtalainen oli tavoite tällä blogilla alunalkujaan. Halusin kirjottaa itseäni kiinnostavista aiheista ilman vaatimusta tyylistä, muodosta tai aiheen myyvyydestä, ja ajattelin, että julkisesti ajatteleminen teroittaa kynää paremmin kuin omalle itselle raapustelu.

Juu-u, olen saanut puhua suuta puhtaaksi. Tiedä siitä terottumisesta, mutta ilmaisu on vappautunut.

Ympäristökysymyksiinhän olen keskittynt, ja aika paljon ilmastonmuutokseen, joka on yksi oire siitä, että mollaam poijat eletty yli varojen.

Sitten kylmäpuristusta tähänsaakkaisesta.

Lähtökohta ympäristöajattelussani (juhlallinen sana, tat-ta-rat-ta-taa-a) on se, että yksilölle, siis minulle, kuuluu vastuu omista tekemisistäni ja laiminlyönneistäni. Yritys hahmottaa kysymystä globaalisti ei tuo harteilleni koko maailman ympäristötaakkaa. Harteillani on minun ikioma taakkani, jota en halua ulkoistaa millekään kunnalle.

Sanotaan nyt vielä sekin, että täydellistä vastuunkantajaa ei ole. Armoa tarvitaan.

Ympäristöajattelun lähtökohdat voivat olla monella suunnalla, esimerkiksi Raamatussa. Nostan esille pari minulle tärkeää pointtia.

Moosekselle Jumala antoi kymmenen käskyä - joista seitsemän on oikeastaan kieltoja. Jumala ei kehottanut eikä neuvonut, ei antanut suositusta eikä opastanut, vaan käski: “Älä varasta.”

Luther selittää (nyt astutaan raamatuntulkinnan puolelle) seitsemättä käskyä näin: “Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme anasta lähimmäiseltämme rahaa tai omaisuutta, emmekä saata sitä itsellemme petollisella kaupalla tai vääryydellä, vaan autamme häntä enentämään ja varjelemaan omaisuuttaan ja elatustaan.”

Ovatko luonnonvarat minun ja lähimmäistemme omaisuutta? Onko Etelän  raaka-aineiden kuskaaminen Pohjoiseen “petollista kauppaa”? Autammeko kuluttamisellamme kolmannen maailman köyhiä tai tulevia sukupolvia “enentämään ja varjelemaan omaisuuttaan ja elatustaan”?

Myös muiden käskyjen, vaikkapa viidennen, selitystä voi miettiä globaalin oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.

No sitten. Käskyt kiteytyvät tähän: rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Kiteytys kohoaa käskyjä abstraktimmalle tasolle, mutta yritän kysyä jotain siitäkin.

Mitä on lähimmäisen rakastaminen? Onko se sitä, minkä Jeesus tiivistää vuorisaarnassa: “Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille”?

Mitä haluan ihmisten tekevän minulle, haluanko heidän kaventavan elinmahdollisuuksiani? Haluanko, että he saastuttavat ilman jota hengitän, veden jota juon, maan josta saan ruokani? Jos en halua, toiminko niin, että elinmahdollisuudet kolmannessa maailmassa tai meidän jälkeen tulevilla eivät heikkene? Elänkö niin, ettei ilma, maa ja vesi saastu?

Oman ekologisen jalanjäljen pienentämiseksi en keksi parempaa yleisohjetta kuin vähennä kulutusta. Kohtuullinen kulutuksen tavoitetaso voi olla vaikkapa 2/5 suomalaisten keskiarvosta. Nosta siis ostamisen ja matkustamisen kynnystä. Kaikkea ei tarvi omistaa, monenlaista voi myös vuokrata tai lainata (tartteeko joku muuten peräkärriä?).

Jäljellejäävän kulutuksen painopistettä voi siirtää kestävämmälle pohjalle. Tehokkaita ja helppoja tapoja on esimerkiksi lihansyönnin vähentäminen, sähkösopimuksen vaihtaminen vihreäksi ja vaikka “ei mainoksia” -tarran kiinnittäminen postilaatikkoon tai -luukkuun. Tehokasta, muttei välttämättä helppoa, on yksityisautoilun vähentäminen, lentämisen lopettaminen tai aurinkokeräimen liittäminen asunnon lämmitysjärjestelmään.

Itse yritän välttää tuotteita, jotka on tuotu kaukaa tai jalostettu pitkälle. Sähkö- ja moottorilelut jätän mieluummin kaupan hyllyyn.

Yhden ihmisen näpertelyt eivät tietenkään juuri vaikuta Isoihin Linjoihin. Mutta - vertaus on lukijoille tuttu - eipä yhden ihmisen pidättäytyminen väkivallasta hetkauta maailman väkivallan määrää sinne eikä tänne. Silti emme halua lyödä. Miksi? Koska se on väärin.

Poliitikkoja ja muita vallanpitäjiä kannattaa painostaa tekemään päätöksiä tulevaisuuden puolesta: Vaadi lähikauppaalta lähiruokaa. Lähetä kansanedustajalle sähköpostia. Kirjoita paikallislehden lukijan ääneen. Vaadi kuntapäättäjiltä kunnollisia pyöräteitä - ja käytä niitä. Ohjaa prosentti tuloistasi työlle ympäristön ja ihmisten hyväksi. Tai mitä ikinä.

Loppuun muutama random-osuma netistä. Nuista voi löytyä viiteryhmiä, ideoita tai inspiraatiota.

www.demos.fi/top5/

www.changemaker.fi/

www.maanystavat.fi/kamproj.php

www.ilmasto.org/lisatietoa.html

“Valikoimastamme tuotteita eri puolilta maailmaa nyt todella edullisesti” - koska tuotteiden todelliset kustannukset on siirretty lapsillesi.

On yleinen uskomus, että “…kaukotuontiin perustuvassa järjestelmässä saadaan tuotteiden hinta laskemaan ja siksi kuluttaja saa samalla rahalla entistä enemmän tavaroita”, kirjoittaa Olli Tammilehto kirjasessaan Rahdin rikokset (LIKE 2009).

Tottahan se on. Mutta minkä vuoksi baijerilainen juusto voi olla halvempaa kuin joensuulainen?

Edullisemmat tuotantokustannukset, vastaa Markkinatalous. Mutta ei siinä kaikki.

Tammilehdon mukaan yksi syy on se, että kuljetuksia tuetaan avokätisesti. 90-luvun puolivälissä liikennettä tuettiin maailmassa arviolta 225 miljardilla dollarilla vuodessa. “Tuet vaikuttivat ainakin 40 %:in maailmankaupasta”, arvioi Tammilehto.

Mitenkö tuetaan? Esimerkiksi niin, että rakennetaan teitä ja lentokenttiä verovaroin tai että jätetään keräämättä veroa lentobensiinistä ja valtamerilaivojen käyttämästä polttoöljystä. Jokainen verovaroilla nelikaistaiseksi levennetty tie tukee maantiekuljetuksia (mm. niin, että ei ruuhkia -> kuljetus nopeutuu -> kilpailuetua) ja on näinollen satsaus fossiilisten polttoaineiden lisäkäyttöön.

Ylivoimaisesti suurin tuki on Tammilehdon mukaan liikenteen ympäristötuhojen salliminen. Liikenne saa saastuttaa ilmaa, vettä ja maaperää melko vapaasti. Kulut ympäristön pilaamisesta eivät koidu kuljetusyrityksille, vaan iloisille tämän päivän ja huomisen veronmaksajille (sekä Etelälle).

Ympäristötuhot häivytetään näkyvistä, vain tuote brändeineen jää. Sitten menemme kauppaan ja mietimme, mitä juustoa juuri Me haluaisimme syödä. Haluamme baijerilaista, ranskalaista ja joensuulaista. Ja ranskalainen haluaa joensuulaista ja baijerilaista, baijerilainen ranskalaista ja joensuulaista.

Ja rekat nielee maantietä.

Sen takia joensuulainen juusto kiertää joensuulaiseen K-marketiin Jyväskylän logistiikkakeskuksen kautta. 490 kilometriä jäähdytetyssä rekankontissa vain siksi, että juustoja viedään ties minne.

Jos söisimme lähiruokaa, rekkarallia olisi paljon vähemmän.

Meillä ois tässä juomavettä ja sitten ois lannotetta, jossa on oikein hyvässä suhteessa typpeä, fosforia ja kaliumia. Sen sijaan, että joisimme veden, klu-klu-klu, ja levittäisimme lannoitteen pellollen, me iloiset jätevesimaksunmaksajat sekoitamme ne toisiinsa, vedämme pöntöstä alas ja hoplaa: sinne meni! Ai niin minne? No tietysti jätevedenpuhdistamolle, terveisiä vaan ja lisäksi pyyntö, että “selviddäkääs dää sodku”. Selvittäähän ne, erottaa fosforin (Joensuussa apaut 25 eurua kilo) ja typen (ilmaista ei tämäkään), jotteivät pääsisi vesistöitä kuormittamaan ja umpeenkasvattamaan.

Tein joku aika sitten jutun MT:een kuivakäymälöistä. Pelkästään parin vuoden umpisäiliön tyhjennyksiin kuluvilla euroilla haastattelemani perhe olisi saanut 2 kuivakäymäläpyttyy ja umpisäiliön rakentamiseen uppoavilla rahoilla suunnilleen toiset 2. Helsingin veden mukaan 25 % kotitalouksien vedestä menee pöntöstä alas. Saman veden voisi pullottaa ja myydä janoisille.

Joku epäili, että jos maailma keksittäisiin nyt, vesivessa (ja auto) jäis ehkä keksimättä. Voi olla: sekunnin murto-osa & parikymmentä senttiä vapaata pudotusta muuttaa resurssin ongelmaksi, aijaijai! Lisää ropakandaa täältä.

Viime kesänä lanseeratun kirkon ilmasto-ohjelman periaatteita ovat kiitollisuus, kunnioitus ja kohtuus. Kohtuudesta puhutaan usein - minuakin on neuvottu kohtuuteen - mutta harvoin käsitettä avataan.

Joku voinee pitää kohtuutena kuluttamisessa sitä, että kuluttaa vähän vähemmän kuin suomalainen keskimäärin; ei aja ihan niin uudella autolla, ei asu ihan niin prameassa talossa, ei käy ihan niin kaukana lomamatkalla kuin keskivertosuomalainen ja niin poispäin. Tämä edustaa paikallista näkökulmaa, jota yritin käsitellä eräässä aiemmassa kirjoituksessa. Paikallinen näkökulma ei mielestäni pelitä maailmassa, jossa energia, tavarat ja saasteet kulkevat yli valtioiden rajojen.

Globaalista näkökulmasta kohtuutta voisi rakentaa vaikka näiden realiteettien pohjalta: 1) meillä on yksi maapallo ja 2) sillä elää niin ja niin paljon ihmisiä.

Kuinka luonnonvarat pitäisi jakaa, jotta globaali kohtuus toteutuisi? Onko suomalaisilla oikeus enempään kuin togolaisilla tai omilla lapsillamme? Jos on, niin millä perusteella (kylmään talveen vetoamalla voi olla vaikea perustella taulutelevisiota tai uutta autoa)?

WWF:n tuoreimman Living Planet -raportin mukaan ihmiskunnan maailmanlaajuinen kantokyky ylittää maapallon uusiutumiskyvyn noin 30 prosentilla. Raportin mukaan suomalaisten jalanjälki on vähän yli 5 hehtaaria [togolaisilla hehtaarin luokkaa], kun kestäväksi tasoksi vuonna 2005 arvioitiin vähän yli kaksi hehtaaria.

Oma näkemykseni on, että kohtuus voisi näin ensialkuun olla 2/5 keskivertosuomalaisen kulutuksesta.

Kestävän ekologisen jalanjäljen tason arvioidaan pienenevän vuoteen 2050 mennessä hehtaarin tienoille. Kohtuudesta tulee yhä kohtuuttomampi.

Kävin taannoin jututtamassa omavaraiseläjä Lasse Nordlundia (terveisiä Valtimolle!). Lasse on syntynyt Suomessa, käynyt koulut Saksassa ja palannut kaksvitosena takaisin Suomeen.

Suomessa Lasse meni työvoimakoulutukseen.

“Ei siellä mietitty moraalisia kysymyksiä. Sanottiin, että sinulla on taipumusta näihin hommiin, teet tätä. Tyyliin ’sinä osaat hitsata, hitsaat nyt näitä polttouuneja Hitlerille’.”

Ei noita asioita mietitä muissakaan kouluissa. Yhteiskunta on ratkaissut moraalikysymykset puolestamme. Meidän ei tarvitse vaivata päätämme, kunhan noudatamme lakia, teemme työtä ja kulutamme.

Tämän iloisen vaihtokaupan ansiosta valtion kassa kilisee.

Lassesta oli juttu Hesarissa joulun alla ja hänestä puhui myös Kirsi Virtanen, joka onnistui hermostuttamaan minut heikolla argumentoinnillaan.

Hesarin jutusta virisi vilkas ja kirjava keskustelu, jonka perusteella minusta näyttää siltä, että kaikilta ulkoistaminen ei ole onnistunut täydellisesti. Monien sisuksissa puhuu vielä omatunto, joka syyttää heitä siitä, että he osallistuvat Lassen mainitsemaan tuhoisaan elämäntapaan, ja jonka äänen he yrittävät eri tavoin hiljentää.

Lassen kirjoittamaan pamflettiin Elämämme perusteista linkki esimerkiksi tässä. Kirjoitus on olemassa myös kirjana (Palladium-Kirjat 2008).

Kovin montaa tavaraa ihminen ei tarvitse, mutta ruokaa ja juomaa hänen on nautittava elääkseen. Mitä syödä?

Epäkuluttaja yrittää suosia 1) lähellä 2) avomaalla tuotettuja 3) luomu- 4) kasviksia.

1) Lähellä siksi, koska kuljetukset hoituvat aina fossiilisilla. Ruoan energiakertymästä kuljetuksen osuus voi olla luokkaa 10 % (näiltä sivuilta näkee esim perunan energiakertymän).

2) Avomaalla siksi, ettei tarvitse rakentaa eikä varsinkaan lämmittää kasvihuoneita (närpiöläinen kasvihuoneessa kasvatetu luomutomaatti ei ole epäkuluttajan suosiossa: yhteen kiloon tomaattia tarvitaan abaut 20 kWh energiaa).

3) Luomua siksi, koska se ei varasta maasta. Ja siksi, koska lannoitteiden valmistus vie energiaa (vaikka traktorirallia saattaakin tulla enemmän luomuviljelyssä). Ja siksi, koska se on maukkaampaa. [erit-t-täin maukkaita (ja kookkaita) porkkanoita saa esim Pjotr Houtbeckersiltä Liperin Vaiviosta]

4) Kasviksia tämän vuoksi: Kasveja voidaan syöttää suoraan ihmisille tai ensin eläimille ja syöttää eläimet ihmisille. Jälkimmäisessä hyötysuhde on 7-9 kertaa huonompi.

Kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtyminen on näistä (sikäli kuin ymmärrän) ympäristön kannalta ehdottomasti ratkaisevin periaate. Avomaa-periaate on vähiten tärkein.

jos kaikki eläisivät yhtä leveästi kuin suomalaiset, tarvitsisimme 4,5 maapallon resurssit. Miten oikeutamme elämäntapamme, kun meillä on vain tämä yksi pahainen pallo?

vastaus 1. “Se on fakta, että eriarvoisuutta on ollut aina.” Miksi kuitenkin nostaisit hälyn, jos sinulle ei maksettaisikaan lapsilisiä, vaikka muille suomalaisille maksettaisiin? Maanlaajuinen tasa-arvo on sinulle yhtä itsestäänselvä kuin maailmanlaajuinen epätasa-arvo. (Muuten, sekin on fakta, että mun kaverin faija on aina hakannut lapsiaan, mutta ei välitetä siitä(kään).)

vastaus 2. “Ihan turha luulla, että yksi ihminen voisi poistaa ongelman.” Yksi ihminen voi vaikuttaa omaan kuluttamiseensa ja poistaa sillä tavoin ongelman omalta kohdaltaan.

vastaus 3. “Mihinkähän tuokin laskelma perustuu, että muka 4,5 maapalloa?” Niinpä niin: on helppo epäillä muiden kykyä ajatella, ellei itse siihen kykene. Tätä verratonta taitoa kutsumme lukioissa ja yliopistoissa kriittisyydeksi.

vastaus 4. “Oli meilläkin puutetta sotien jälkeen. Kyllä meillä nyt on oikeus nauttia hyvinvoinnista.” Jaa historiako tämän oikeuttikin? Onko afrikkalaisilla tai intialaisilla ollut jotenkin helpompi menneisyys, koska heillä ei ole samoja oikeuksia? (Olihan meillä silloin puutetta, ja avosylin otimme vastaan avustukset, joita tuli Afrikkaa myöten. Mutta se ei nyt koira vieköön liity tähän.)

vastaus 5. “Elä hei ota näitä juttuja niin kauheen vakavasti!” (hohhoijaa, tätä odotinkin jo) Niinniinniin, puhutaan mieluummin tästä Kanervan tekstiviestijupakasta.

Arvoisa yhteisö, vaikka oikea ja väärä eivät näytä kuuluvan vahvuuksiisi, ne saattavat silti olla merkityksellisiä asioita. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että niistä asioista joudutaan lopulta tilille. Mutta “elä hei ota sitä niin vakavasti”.