epäkuluttajan sivut

Alkuun kaksi kysymystä: Käsi ylös, kuka on joskus syönyt salaa a) porkkanaa, kurkkua tai tomaattia, tai b) makeisia, suklaata tai pikkuleipiä?

Voitte laskea kädet; a-kysymyksen kohdalla nousi 2 kättä, b-kysymyksen kohdalla 169.

***

Sokerimieltymykselle löytyy selitys lajinkehityksestä. Energiaa piti vetää varastoon, jos sitä sattui saamaan.

Kun suussa sulaa suklaapala, mielihyvän tunne oikein virtaa aivoihin. Haima reagoi kohonneeseen verensokeriin kytkemällä insuliinuntuotannon päälle, jolloin verensokeri laskee. Sitten heikottaa ja väsyttää, on hankala keskittyä. Ja kohta on taas nälkä.

Valkoisesta sokerista on paljon haittaa, muttei mitään hyötyä.

Teollisesti valmistetussa valkoisessa sokerissa, sakkaroosissa, ei ole mitään hivenaineita tai vitamiineja. Runsas sokerin käyttö yksipuolistaa ruokavaliota ja vie tilaa terveellisiltä ruoka-aineksilta. Ihminen saa tarvitsemansa sokerin normaalista ruoasta, vaikka ei käyttäisi lainkaan lisättyä sokeria.

Sitä paitsi sokeri lihottaa, koska elimistö varastoi ylimääräisen energian rasvaksi. Ja pilaa vielä hampaat.

Lapsia ei kannata lohduttaa sokerilla: aikuisena he käyttävät samaa mekanismia yrittäessään lohduttaa itseään.

75 % saamastamme sokerista tulee ns. piilosokereina (Lapsemme 1/2010 s.29). Piilosokerit paljastuvat tuoteselosteista, joihin valmistusaineet on kirjoitettu enimmäisjärjestyksessä. Tuotteen ravintosisällöstä sokerin osuuden voi nähdä prosentin tarkkuudella.

Paljon piilosokereita on esimerkiksi maustetuissa jogurteissa (2 dl, 16 g eli 6 palaa sokeria) ja mehuissa (2 dl, 8 palaa sokeria).

Limsat ja karkit on omaa luokkaansa: 1,5 litran limsapulloon on liuotettu 60 palaa sokeria ja 200 g:n (maito)suklaalevyyn 48 palaa. Lisää tietoa tältä sivulta.

Järkevän päiväkäytön yläraja voisi olla siinä 50 gramman (20 palaa) paikkeilla. Sen saa liiankin helposti syömällä esimerkiksi kaksi munkkia tai 100 grammaa suklaata. Monet ovat sitä mieltä, että tässäkin on aivan liikaa.

Lisää ’sokeriropakantaa’ esimerkiksi hiilaritietoisten sivuilla, joilta pääsee sujuvasti hiilihydraatteihin yleensä.

***

Tiedosta kokemukseen:

Ymmärrän alkoholisteja, jotka juovat, kun mieli on maassa. Samoinhan käyttäydyn itsekin suhteessa sokeriin - josta muuten saadaan käyttämällä alkoholia. Murhemieleen sokeri suo (muka)lohtua. Tunnistan riippuvuuteni, joka ei ehkä ole suurkuluttajan, “sakkaroosistin”, asteella, mutta riippuvuus kuitenkin.

Muutama ystäväni on lopettanut lisätyn sokerin käytön. Pitkään katsoin sivusta, sitten kokeilin itse.

Kovin kauaa koe ei ole vielä jatkunut, mutta sen verran tiedän, että tulee niin päällikkö-olo, kun pystyy hallitsemaan omaa toimintaa. Pois sokerin orjuudesta oman käyttäytymisen herraksi, sanoisi elämänhallintakonsultti.

Opin myös sen, että sokeri-absolutismi on aika vaikeaa. Vaikeinta on muuttaa tottumusta: jalat johdattavat kaapille, käsi hapuilee kaapista suklaata, keksejä, mitä-tahansa-makeaa. Toiseksi suurin ongelma on, että sokeria on miltei kaikkialla, jopa ketsupissa ja maksalaatikossa.

Kunhan koe on päätöksessä, pitää katsoa, onko absolutismi paras ratkaisu, vai olisiko hallittu relativismi parempi.

Pari merkintää takaperin puhuttiin luomusta. Se oli hyvä ja uusia näkökulmia avaava keskustelu, kiitos!

Nimimerkki “Eräs joka heräs” heitti hyvän pointin: lasten sairastelun (näennäistä) vaihtelua saattaa pitkältikin selittää se, että toiset lähtee sairaalaan, toiset ei, ja toiset ottaa kuurin, toiset ei. Tiiä’ häntä.

Luomusta vielä yksi asia, joka voi liittyä sen terveellisyyteen ja makuun:

Tehoviljelyssä kasveille lisätään tiettyjä ravinteita. Lannoitteissa on tyyliin 6-9 eri ainesosaa kuten fosforia, typpeä, kaliumia, rikkiä, booria, seleeniä jne.

Kai kasvi tarvii muitakin aineita? Mitenkä on niiden laita, väheneekö niiden pitoisuus kasvissa, kun se saa kasvua lisääviä ravintoaineita enemmän kuin maassa normaalisti olisi? Mistä tiedämme, ettei terveyteemme vaikuta jotkut niistä aineista, joita tehoviljellyssä kasvissa on vähemmän kuin luomussa? Tähän saattaa perustua muuten myös se, että luomutuotteissa on usein voimakkaampi maku.

No joo, silkkaa spekulaatiota ja mutua ompi. Joku viisaanpi kehitelköön eteenpäin.

Johan nyt on kumma!

Muitten perheissä sairastetaan vaikka millä mitalla, miksei sitten meillä? Neljästä lapsesta yksi oli kuumeessa yhden päivän - siinäpä taisi olla viime vuoden flunssat, korvatulehdukset ja oksennustaudit. Edellisinä vuosina on ollut samanlaista.

En kehu tuolla asialla, koska en tiedä, miksi olemme säästyneet taudeilta.

Mistä sitten voisi olla kysymys? Sitä käymme nyt arvailemaan.

Terveyteen vaikuttavista valinnoista useimmin toistuva on se, mitä laitat suuhun, sanoi täti terveysmessuilla. Valinta tehdään ainakin viisi kertaa päivässä. Laulaja osuu oikeaan, kun hän sanoo, että ihminen on sitä mitä hän syö; mistäpä muustakaan elimistö ottaisi rakennusaineensa?

Onko terveydessä ensisijassa kysymys ruokavalinnoista? Jos on, niin kerron oitis, millaisin periaattein yritämme [huom!] syödä, jos niistä vaikka olisi hyötyä. Jotenkin näin:

Päivittäin marjoja ja sieniä. Mahdollisimman paljon yksinkertaisia raaka-aineita. Eineksiä harvoin. Ei limsaa, sipsejä eikä karkkia - suklaata kylläkin, mieluiten tummaa. Luomua mahdollisimman paljon (perunat, porkkanat, sipulit, hiutaleet, makaronit, osa jauhoista). Punaista lihaa ei, kotimaista luonnonkalaa joo. Sipulia kuluu paljon, valkosipulia jonkin verran. Mahdollisimman vähän valkoista sokeria ja vehnäjauhoa. Suolana käytetään ruususuolaa.

Luomu voi olla aika merkittävä tekijä tuossa kuviossa. Perustelen tätä sillä, että perunaa yms kuluu kiloissa mitattuna niin paljon. En kuitenkaan väitä tietäväni, sen tehkööt tutkijat. Lukemani perusteella ainakaan vielä ei ole saatu kunnollista tieteellistä näyttöä luomun terveellisyydelle, koska tutkimusta on niin vähän.

No niin tutkijat, nyt hommiin! Minä lähden tekemään potturuokaa. Kastikkeeseen tulee sipulia, mustatorvisieniä, valkosipulia, kermaa, suolaa ja fenkolia, slurps!

“Valikoimastamme tuotteita eri puolilta maailmaa nyt todella edullisesti” - koska tuotteiden todelliset kustannukset on siirretty lapsillesi.

On yleinen uskomus, että “…kaukotuontiin perustuvassa järjestelmässä saadaan tuotteiden hinta laskemaan ja siksi kuluttaja saa samalla rahalla entistä enemmän tavaroita”, kirjoittaa Olli Tammilehto kirjasessaan Rahdin rikokset (LIKE 2009).

Tottahan se on. Mutta minkä vuoksi baijerilainen juusto voi olla halvempaa kuin joensuulainen?

Edullisemmat tuotantokustannukset, vastaa Markkinatalous. Mutta ei siinä kaikki.

Tammilehdon mukaan yksi syy on se, että kuljetuksia tuetaan avokätisesti. 90-luvun puolivälissä liikennettä tuettiin maailmassa arviolta 225 miljardilla dollarilla vuodessa. “Tuet vaikuttivat ainakin 40 %:in maailmankaupasta”, arvioi Tammilehto.

Mitenkö tuetaan? Esimerkiksi niin, että rakennetaan teitä ja lentokenttiä verovaroin tai että jätetään keräämättä veroa lentobensiinistä ja valtamerilaivojen käyttämästä polttoöljystä. Jokainen verovaroilla nelikaistaiseksi levennetty tie tukee maantiekuljetuksia (mm. niin, että ei ruuhkia -> kuljetus nopeutuu -> kilpailuetua) ja on näinollen satsaus fossiilisten polttoaineiden lisäkäyttöön.

Ylivoimaisesti suurin tuki on Tammilehdon mukaan liikenteen ympäristötuhojen salliminen. Liikenne saa saastuttaa ilmaa, vettä ja maaperää melko vapaasti. Kulut ympäristön pilaamisesta eivät koidu kuljetusyrityksille, vaan iloisille tämän päivän ja huomisen veronmaksajille (sekä Etelälle).

Ympäristötuhot häivytetään näkyvistä, vain tuote brändeineen jää. Sitten menemme kauppaan ja mietimme, mitä juustoa juuri Me haluaisimme syödä. Haluamme baijerilaista, ranskalaista ja joensuulaista. Ja ranskalainen haluaa joensuulaista ja baijerilaista, baijerilainen ranskalaista ja joensuulaista.

Ja rekat nielee maantietä.

Sen takia joensuulainen juusto kiertää joensuulaiseen K-marketiin Jyväskylän logistiikkakeskuksen kautta. 490 kilometriä jäähdytetyssä rekankontissa vain siksi, että juustoja viedään ties minne.

Jos söisimme lähiruokaa, rekkarallia olisi paljon vähemmän.

“On tehtävä retkiä ja opittava niistä.”

Alkukesän suomalainen luonto on armoton. Energiapitoisen ravinnon löytäminen on vaikeaa, hiilihydraattipitoisen mahdotonta.

Mielialaa kohottavia makuja luonnosta löytyy, kuten kallioimarteen juurista keitetty tee, joka maistuu lakritsille, kannattaa kokeilla. Nälkä ei silti teellä lähde, eikä salakoilla eikä korvasienillä.

Loppukesällä tilanne ei ole paljoa parempi, vaikka toisin voisi luulla. Voi yrittää syödä pelkkää mustikkaa, mutta taitaa pistää massun vellille.

Teki mieli puristaa sen ihmisen kättä, joka keksi maatalouden.

Parin päivän eloonjäämisleiristä lisää ensi kesänä Lapsen Maailmasta.

Kovin montaa tavaraa ihminen ei tarvitse, mutta ruokaa ja juomaa hänen on nautittava elääkseen. Mitä syödä?

Epäkuluttaja yrittää suosia 1) lähellä 2) avomaalla tuotettuja 3) luomu- 4) kasviksia.

1) Lähellä siksi, koska kuljetukset hoituvat aina fossiilisilla. Ruoan energiakertymästä kuljetuksen osuus voi olla luokkaa 10 % (näiltä sivuilta näkee esim perunan energiakertymän).

2) Avomaalla siksi, ettei tarvitse rakentaa eikä varsinkaan lämmittää kasvihuoneita (närpiöläinen kasvihuoneessa kasvatetu luomutomaatti ei ole epäkuluttajan suosiossa: yhteen kiloon tomaattia tarvitaan abaut 20 kWh energiaa).

3) Luomua siksi, koska se ei varasta maasta. Ja siksi, koska lannoitteiden valmistus vie energiaa (vaikka traktorirallia saattaakin tulla enemmän luomuviljelyssä). Ja siksi, koska se on maukkaampaa. [erit-t-täin maukkaita (ja kookkaita) porkkanoita saa esim Pjotr Houtbeckersiltä Liperin Vaiviosta]

4) Kasviksia tämän vuoksi: Kasveja voidaan syöttää suoraan ihmisille tai ensin eläimille ja syöttää eläimet ihmisille. Jälkimmäisessä hyötysuhde on 7-9 kertaa huonompi.

Kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtyminen on näistä (sikäli kuin ymmärrän) ympäristön kannalta ehdottomasti ratkaisevin periaate. Avomaa-periaate on vähiten tärkein.