“Ai sä oot niitä”
Sä luet tän ja sulle tulee hei ärsyttävä olo
“Nousukas, liberaali, konservatiivi, kepulainen, muslimi, viherpiipertäjä, epäuskoinen, skeptikko, demari - ‘ai se on niitä’. Leima otsaan ja lokeroon.
Kun sä luokittelet, sä yrität saada maailman käsitteellisesti haltuun.
Mut hei, sä luokittelet monesti niin hepposin perustein, sä haluat vaan antaa ihmisille etumerkin. Sä jätät ton luokittelukäsitteen kokonaan määrittelemättä. Sä nakkelet sellasia sanoja ku fundamentalisti, revisionisti tai ekouskovainen, mutta ne on hei tyhjiä sanoja, ellet sä määrittele niitä.
Mikset sä voi ottaa ihmistä sellasenaan, miks sä änkeät sen johonkin typerään lokeroon? Pelkäätsä, et sun maailmankuva murenee, jos et sä osaa luokitella ihmisiä? ‘Miten käy mustan ja valkoisen, hyvän ja pahan, vuohien ja lampaiden’, sä kysyt.
Mut hei, sä et oikeesti voi paketoida maailmaa, et ees käsitteellisesti. Etkä sä voi jakaa ihmisiä kahteen leiriin. Sun kantsii hei hyväksyy pluralismi ja harmaan sävyt ja “jättää silleen” eikä heilua sen leimasimen kans ympäriinsä.”
oi sä passiivi, sä kielestä teet nuorekkaan niin…
Tammikuu 20th, 2010 at 9.44
Hei sä unohdit kulttuurieliittilokeron.
Jako vuohiin ja lampaisiin on olemassa, siitä ei pääse mihinkään, mikäli on Isoa Kirjaa uskominen.
Tammikuu 20th, 2010 at 9.48
Se että jako on olemassa ei tarkoita sitä että tietäisimme missä jakolinja menee
Tammikuu 20th, 2010 at 10.45
Lokerointia tapahtuu joskus varmaan ihan vahingossakin ja on ehkä ns. piilolokerointia. Toisaalta voi käydä niin, että lokerointi tulkitaan eri tavalla, kuin sen tekijä on tarkoittanut.
Eräässä puheessa (ja aika monessakin tätä kuulee) veli puhui siitä miten paljon pahuutta ja vääryyttä on maailmassa, mm. väkivaltaa, murhetta ja rikkonaisia perheitä. Ensimmäisenä tuli mieleen, että onneksi me täällä yhdistyksellä olemme erilaisia. Tai ainakin sellainen illuusio on olemassa. Jotenkin se tuli niin automaattisesti. Meidän ja maailman raja ikäänkuin menee tuossa yhdistyksen seinässä, tai tontin rajalla. En tiedä tarkoittiko veli kuitenkaan sitä.
Kohta kuitenkin muistin, että eihän kaikki siellä maailmassa olekaan ihan niin pahaa, mitä edellä veli kertoi. Ehkä se maailman raja menikin siis jossain muualla ja vain siellä oikeasti pahassa maailmassa asiat ovat huonosti. Ehkä lokeron raja tässä tapauksessa ei ollutkaan vl/ei-vl välissä. Vaan, kuten Pentti viestissään sanoi, vuohien ja lampaitten välissä.
Tammikuu 20th, 2010 at 11.42
Kyllä me joskus sen jakolinjan paikan tiedämme kiusallisenkin selvästi. Loputon suhteellistaminen johtaa määrittelyoikeuden kieltämiseen sieltä, missä se on, siis seurakunnalta.
Mutta tämä kaikki liittyy tematiikkaan, jossa Jumalan valtakunta on jo hämärtynyt. Ja jossa etsitään milloin filosofisia, milloin tieteellisiä, milloin peräti raamatullisia perusteluja synnille. (Aika vähän sä viisautta tarviit loppuviimein.)
Minusta tälläkin palstalla - rouhaistaan nyt - käyty keskustelu kiertyy ehkäisykysymyksen ympärille. Siitä Jumalan valtakunnassa vallitsevaan ymmärrykseen ollaan tyytymättömiä, mikä johtaa loputtomaan keikarointiin mitä hienoimmilla argumentoinneilla. Kun sais olla vaik vain kolme lasta (miksei vain yksi) niin sä voisit olla messissä. Mut kun nää nuijat ei tajuu.
Tammikuu 20th, 2010 at 12.33
Vuohet ja lampaat on Jeesuksen heiniä. Joka luulee näkevänsä ihmisten sydämet ja voivansa jaotella ihmiset kahteen porukkaan jo täällä maan päällä, tekee itsestään lähinnä jumalan. Se ei välttämättä ole mieleen Hänelle, joka sanoi “älä pidä muita jumalia”.
Filippin vanginvartijalle riitti, että hän tunnusti Jeesuksen Herraksi. Riittääkö se sinulle Pentti? Vai vaaditko itseltäsi (ja toisilta) lisäksi uskoa vielä johonkin muuhun?
Tammikuu 20th, 2010 at 12.53
Pentti: “Aika vähän sä viisautta tarviit loppuviimein.”
Ihan totta. Jos nyt oikein muistan, niin jopa Lutherin mielestä Raamattu on niin selkeä, että lapsikin voi ymmärtä, mistä siinä on kysymys. Nykyään ei Raamattu riitä, vaan tarvitaan oikeaa selitystä.
Muuten, mistä se tyytymättömyys esimerkiksi tähän ehkäisyasiaan sitten oikein nousee?
Tammikuu 20th, 2010 at 12.59
“… ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.”
Tällä pallolla tallaa aikamoinen joukko porukkaa, joka tunnustaa Jeesuksen Herraksi. Se ei kuitenkaan riitä, mistä edellä oleva otekin kertoo. On edelleen paikallaan muistuttaa, että omilla opeillaan taivaaseen pyrkivät jäävät välille. Mutta jos Pyhä Henki on menettänyt klanginsa, niin minkäs teet. Silloin ei ainakaan puhuta siitä uskosta, jota Jumalan seurakunnassa saarnataan. Enkä väitä asettuvani Jumalan (sic) asemaan sanoessani, että kolmannesta uskonkappaleesta tinkiminen johtaa helvettiin.
En taida tätä suoremmin enää sanoa.
Tammikuu 20th, 2010 at 13.02
Markus, tyytymättömyys missä mielessä? Siinäkö, että ollaan tyytymättömiä joidenkin omaksumaan revisionistiseen kantaan vai että ollaan tyytymättömiä seurakunnan käsitykseen asiasta?
Edellisessä tapauksessa puhun omasta puolestani ja sanon, että kyseessä on vaarallinen omille poluille harhautuminen, jonka seurauksista on esimerkkejä kosolti. Jälkimmäisessä voin vain todeta, että eipä uutta auringon alla.
Tammikuu 20th, 2010 at 13.11
Ei tainnut Filippin vanginvartija tai ristinryöväri vielä ymmärtää tuota kolmatta uskonkappaletta, tuskin edes tiesivät mitään koko kolminaisuusopista. Silti en kyseenalaistaisi heidän uskoaan.
Pentti, millainen on III uskonkappaleen tinkimätön tulkinta?
Tammikuu 20th, 2010 at 13.37
On turha syytellä toisia mistään valtakunnan rajojen hämärtymisestä. Se ei rakenna keskustelua ja pyrkii vain kiinnittämään huomion sanojan persoonaan hänen sanojensa sijaan. Tätä kutsutaan ad hominem-argumentaatiovirheeksi.
Jeesus itse sanoi ettei Jumalan valtakunnasta voida toisaalta sanoa, että se olisi täällä tai tuolla, mutta silti samaan aikaan voidaan sanoa sen olevan meidän keskellämme. Eli eiköhän mekin hellitetä vähän ja jäädä vain tätä outoa mutta armollista valtakuntaa omistamaan, mieluummin kuin sen näkymättömistä rajoista kiistelemään.
Mielestäni tämä blogimerkintä oli tosi hyvä. Olen itse hyvin ihmisläheisessä työssä, ja tässä hommassa tulisi hulluksi, jos en haluaisi(joskus pakottaisi itseäni) kohtaamaan toista ihmistä ilman mitään ennakkolokerointeja. Siinä saattaa kiusallisesti itsekin joutua saavaksi osapuoleksi, kun ei koko ajan keskity siihen, että tuo sanoo noin siksi kun se on kommari/epämeitsi/viherpiipertäjä/ryöstökapitalisti.
Minusta tällä palstalla ei ole kierrytty yhteen kysymykseen, joskin joitain yhteisiä nimittäjiä on. Uskoisin että jokaisella lukijalla teksteistä nousevat ne asiat, jotka syystä tai toisesta ovat itseä lähimpänä. Näinhän se on kaikkialla: moottoripyöräilijät havainnoivat toisia motoristeja, raskaana olevat naiset toisia raskaana olevia jne.
Tammikuu 20th, 2010 at 13.50
Pentti, sekä että. Kyseessä on kuitenkin seurakunnan (ihmisten) käsitys asiasta. “Omille poluille” harhautuminen saattaa olla merkki siitä, ettei omantuntonsa kautta pysty täyttää sitä lakia, joka seurakunnasta on kuulutettu. Onko se sitä valtakunnan rajan hämärtymistä, vaikea sanoa. Heikin kommentti oli hyvä tästä rajojen hämärtymisestä.
Jos tarkastellaan liikkeeseemme kuuluvien henkilöiden painetussa mediassa antamia kommentteja, niin voi kysyä, että mikä lopulta on se seurakunnan virallinen käsitys (totuus?) asiasta? Ja voiko tällaisesta asiasta ylipäätään olla mitään virallista joko/tai asetelmaa, kun meittien kait pitäisi hakea Sanasta neuvoa elämäämme ja valintoihimme. Tarvitaanko tässä ylipäätään Raamattua ylimpänä ohjeena, jos seurakunta on jo merkinnyt sormituksen nuotteihin?
Tammikuu 20th, 2010 at 14.55
On olkinuken potkimista syyttää minua ad hominem- virheestä. Niin kauan kuin itse pysyn Penttinä en ota vastaan kritiikkiä henkilöön käyvästä kirjoittelusta. Ei lähdetä keskustelutekniseen peippailuun.
Seurakunta on merkinnyt sormituksen Raamatun perusteella. Viittaan kohtaan Pyhä Henki ja pyhä yhteinen seurakunta.
Näinä postmoderneina aikoina rohkenen sanoa, että seurakunnan käsitys on totuus. Piste. Käsityksen saa selville kysymällä. Monet asiat ovat liikkeen piirissä kasvaneille kysymättäkin selviä. Jos eivät ole, ei vika ole liikkeessä vaan itsessä. Ja edelleen Markukselle rajojen hämärtymisestä, ensimmäisessä kappaleessa mainitsemasi kehitys on just niinku sitä.
Tinkimättömästä tulkinnasta vielä lausuisin muutaman sanan. Asiaa olisi tietysti helpompi lähestyä tarkastelemalla tinkivää tulkintaa, jollaisena pidän esimerkiksi täällä esiintyneitä perhesuunnittelukäsityksiä sekä nyttemmin käsityksiä seurakunnan äänestä. Mutta: se on siis sitä, että on seurakunta, jolla on PH ja joka siten saarnaa Totuutta ja evankeliumia. Tämän evankeliumin uskova saavuttaa iankaikkisen elämän.
Kierretään tässä kuin kuumaa puuroa. Näen täällä ja muualla velloneen keskustelun vain oireena siitä, ettei kaikille kelpaa se, mitä siionissa saarnataan. Kuten alussa jo sanoin, tämä paljas seikka puetaan hienoihin ja älyllistä ponnistelua vaatineisiin ajatusrakennelmiin. Voi suurta sokeutta!
Minä puolustan seurakunnan yhteyttä. Puolustan sitä, että ennen on uskottu oikein ja pääsen perille uskomalla samoin vastakin. On surullista, että moni kumminkin haluaa toteuttaa reformia asioissa, joita pidän pyhinä.
Tammikuu 20th, 2010 at 16.30
Pentti: “Mutta: se on siis sitä, että on seurakunta, jolla on PH ja joka siten saarnaa Totuutta ja evankeliumia. Tämän evankeliumin uskova saavuttaa iankaikkisen elämän.”
Olen ihan samaa mieltä.
Tammikuu 20th, 2010 at 16.56
Pentin äskeisen kommentin ekasta kappaleesta ymmärrän vain sen, ettei Pentti ota kritiikkiä vastaan.
“Monet asiat ovat liikkeen piirissä kasvaneille kysymättäkin selviä. Jos eivät ole, ei vika ole liikkeessä vaan itsessä.”
Tuo on merkillepantava huomio. Eli vaikka suhde tupakkaan, alkoholiin, hiusten värjäykseen ynnä muuhun, sen pitää olla itsestäänselvää? Jos ei ole, kysyt seurakunnalta (mihin tai kehen se henkilöityy?) ja saat vastauksen. Ja jos et ymmärrä vastausta, vika on vain ja ainoastaan sinussa itsessäsi, ei liikkeessä (liike=vanhoillislestadiolaisuus=Jumalan valtakunta?), joka on täydellinen?
Hyvät lukijat. Älkää ihmeessä kuvitelko, että tuossa olisi vanhoillislestadiolaisen liikkee koko kuva. Ei todellakaan, Gott sei Dank!
“On surullista, että moni kumminkin haluaa toteuttaa reformia asioissa, joita pidän pyhinä.”
Siis oma kokemus yleistetään ainoaksi totuudeksi, joka muiden pitäisi niellä? Olen törmännyt samantapaiseen opinmuodostukseen: ihmisellä on vahva kokemus sanotaan nyt vaikka tv:n turmiollisuudesta ja hän perustelee televisiottomuuden oppia tällä kokemuksellaan. Ketkä eivät tätä (johtohenkilön) kantaa hyväksy, ovat “poikenneet pois”.
Ei oppia noin muodosteta. Oppi nousee kirjoituksista, ei mistään lapsuuden traumoista.
Tammikuu 20th, 2010 at 18.25
En voi mitään sille, että olet lähtenyt kyseenalaistamisen tielle. Miksen saisi olla surullinen, jos pyhinä pitämiäni asioita kyseenalaistetaan?
Jos joku sellaisenaan hyväksyy ehkäisyn, on hän joutunut syntiin. Vai onko, Topi? Kyllä, tähän voi ihan hyvällä omallatunnolla vastata juu tahi ei.
Olkinuken potkiminen on sitä, että luodaan toisesta itselle passaava kuva, jota aletaan höykyttää. Vio olla, että itsekin olen Topin lisäksi syyllistynyt tällaiseen. Toivon erehtyneeni ajattelun(ne) suhteen, mutta pelkään, etten ole erehtynyt.
Edelleen - jos joku asia käsitetään seurakunnassa synniksi, ei yksittäisen kristityn parane mennä tätä käsitystä ylittämään. Sitä on kuuliaisuus. Kuulostaa tyhmältä ja onkin sitä, mutta niin se menee. Tämän pitäisi olla itsestään selvää. Jos ei ole, ollaan harhassa.
Oppi nousee kirjoituksista. Kirjoituksia tulkitaan Pyhän Hengen vaikuttamana. Pyhä Henki on läsnä Jumalan valtakunnassa. Yksittäisen kristityn ei kannattaisi ihan kamalastti lähteä yksilöimään, milloin puhuu “liike”, milloin Jumalan valtakunta. Ei, vaikka olisi kuinka fiksu.
Jos joku meinaa tosissaan alkaa muodostaa uutta ekoaikaan sopivaa oppia, on kyllä tullut ottaneeksi aika ison tehtävän. Mutta kuten sanottua, ensin oli onglema (ehkäisy) ja sitten ratkaisu (filosofia, oppi, … ). Mentiin niin sanoakseni perä edellä puuhun.
Vai ymmärsinkö väärin, kerro.
Tammikuu 20th, 2010 at 20.50
“Olet lähtenyt kyseenalaistamisen tielle” ??
Itse ilmaisisin asian seuraavasti: “Olet lähtenyt rehellisen ihmisen tielle”
Historia on osoittanut, että sokea kuuliaisuus johtaa aina vaikeuksiin, kuin myös itselleen valehteleminen.
Tammikuu 20th, 2010 at 21.34
Olikos se Jeesus kuollut kaikkien ihmisten puolesta? Vai vain noin 0,0000299 %:n puolesta? (Kyseinen prosenttiluku on laskettu olettamalla oikealla tavalla uskovien vanhoillislestadiolaisten määräksi 200000 ja maailman kokonaisväkiluvuksi 6,7 miljardia.)
Toisaalta maailmassa on lukuisia vastaavia ainoita oikeita seurakuntia. Melko epätodennäköistä on, että sattuu syntymään sen tietyn oikean seurakunnan jäseneksi tai sen vaikutuspiiriin. On siis syytä toivoa, että prosenttiluku on todellisuudessa huomattavasti suurempi. Vai pystyykö sen jostakin tietämään, että juuri minun edustamani herästysliike on se oikea? Toki se saattaa oikealta tuntua, jos sitä kuulee lapsesta asti oikeaksi toitotettavan.
Minua ainakaan ei kuitenkaan lohduta, että minusta tuntuu, että tämä on se ehdottomasti ainoa oikea seurakunta. Monesta ihmisestä, esimerkiksi muslimista, varmaan tuntuu täsmälleen samalta. Muslimiterroristi saattaa olla jopa niinkin vakuuttunut oman uskonsa oikeellisuudesta, että on valmis tekemään itsemurhaiskun, koska uskoo pääsevänsä taivaaseen. Luulo ei vaan ole tiedon väärti ja vahva tunne voi olla vääräkin vahva tunne. Tunne oikeassa olemisesta on vain tunne vailla tietoa. Näin se minusta on. Toivokaamme siis, että pelastuvia ihmisiä on enemmän kuin edellä esitetty määrä, muuten on melko epätodennäköistä osua siihen oikeaan porukkaan.
Tammikuu 21st, 2010 at 9.29
Pystynkö elämään siinä että:annan anteeksi sillä he eivät tiedä mitä he tekevät
Tammikuu 21st, 2010 at 10.13
Pentti, ehkäisemättömyyden vaatimus on todellakin ongelma kristillisen uskon kannalta, jos siitä tehdään opinkohta ja autuuden ehto. Opinkohtana se on tunnettu erään dosentin pitämän alustuksen mukaan vuodesta 1965. Korjatkaa, jos olen väärässä.
Onko ehkäisy eettiseltä kannalta oikein tai väärin - se on toinen kysymys. Sitä voi jokainen tykönään miettiä.
Älä kuitenkaan, Pentti, tuomitse itseäsi (saati sitten muita) siitä, mitä itse pidät oikeana. Apostoli sanoo: “Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.” (Room 14:22)
Kehotan Penttiä ja kaikkia muitakin pitämään oman uskonsa Jumalan edessä. Porukan - vaikka sitä olisi kolme promillen sadasosaa koko ihmiskunnasta - usko tai tiukinkaan ryhmäkuri ei autuuta yhtään ketään, siihen tarvitaan tasan tarkkaan omaa uskoa. Ja uskoa mihin? Siihen, että Jeesus kuolemallaan ja ylösnousemisellaan sovitti minun syntini.
Siinä koko hulluus.
Jalmari, todennäköisyyksiä enemmän ajattelen sitä, että usko on niin salattu asia, ettemme mitenkään voi sanoa, että ‘katso täällä tai katso tuolla’.
Tammikuu 21st, 2010 at 12.49
Koko hulluuteen kuuluu myös se kolmas uskonkappale.
Vanhat ovat tavanneet sanoa, että Jumalan valtakunta hämärtyy ensimmäisenä ja kirkastuu viimeisenä. Olemme täällä tekemisissä tämän ilmiön kanssa. Topin vastauksen ensimmäinen kappale kertoo minusta juuri tästä. Seppo Lohen alustus menneenä vuonna oli kohdallaan, minkä mielipiteen jaan erittäin monen tuntemani kristityn kanssa.
Olen ehkä liikaakin seurannut täällä ilmenevää oirehtimista. Ei ole siion yhtenäinen, jos lähdetään ekoistiselle kyseenalaistamisen tielle. Tästä vaarasta olen nähnyt tarpeelliseksi varoittaa, mutta vastaus on aikas tyly. Kiitti vaan neuvosta, mutta Minä ajattelen näin.
On kuin kaataisi vettä hanhen selkään. Huoh. Tuossa aikaisemmin varoitettiin, ettei Pentin näkemys edusta _lestadiolaisuutta_ kokonaisuudessaan, Gott sei Dank. Ei edustakaan, mikä oli todistettava.
Tammikuu 21st, 2010 at 13.35
Olisi varmasti terveellistä joskus pohtia, että onko siinä seurakunnan (kuka se sitten lieneekään) totuudessa kaikki ihan kohdallaan, jos se aiheuttaa ristiriitoja ja vääntöä suuntaan tahi toiseen. Eikä niinkuin nyt, että vika on aina yksilössä.
Tammikuu 21st, 2010 at 13.41
Edelliseen vielä lisäisin, että ei kyse ole kuitenkaan yksittäisten yksilöiden näkemyksistä, harvat näistä asioista lopulta jaksavat taikka uskaltavat lähteä keskustelemaan.
Tammikuu 21st, 2010 at 13.58
M.P sanoi:
lisi varmasti terveellistä joskus pohtia, että onko siinä seurakunnan (kuka se sitten lieneekään) totuudessa kaikki ihan kohdallaan, jos se aiheuttaa ristiriitoja ja vääntöä suuntaan tahi toiseen. Eikä niinkuin nyt, että vika on aina yksilössä.
Kommenttini: Jeesus oli ristiriitainen kaveri, niin ristiriitainen, että kansa lynkkasi hänet. Oliko Jeesuksessa kaikki kohdallaan???
Tammikuu 21st, 2010 at 14.49
Onkohan sellaista mahdollisuutta, että saisi vain uskoa syntinsä anteeksi, jos sellaista tuntee, kun on niin vähän rakastanut ja niin paljon vihannut ja tuominnut, ja sitten yrittää taas elää rakastaen Jumalaa ja lähimmäisiään,
vaikkei ymmärräkään opista kuin muutaman sanan, nekin ehkä väärin, eikä haluaisikaan tietää mahdollisista jakolinjoista, perinnäissäännöistä ja määrittelyoikeuksista, ja vaikkei haluakaan ottaa kantaa siihen, kuka on lähempänä Jeesuksen opetuksia eli oikeammassa kuin toinen tai kuka nyt ei ainakaan ole oikeassa?
Tammikuu 21st, 2010 at 15.08
patavanhoillinen: “Kommenttini: Jeesus oli ristiriitainen kaveri, niin ristiriitainen, että kansa lynkkasi hänet. Oliko Jeesuksessa kaikki kohdallaan???”
Tämä oli hyvä kommentti. Pyörittelin tätä samaa ajatusta mielessäni. Sitä nimittäin voi käyttää kritiikkiä vastaan, mutta myös kritiikin puolesta.
EVJ:n kommentissa on ajatusta. Uskomisesta on tullut (tehtykö?) kovin monimutkaista. Ei riitä, että uskoo ja yrittää elää sen mukaan. Joku kirjanoppinut kuitenkin tulee sanomaan, että “ei noin saa uskoa”, “tuo ei ole oikeaa uskoa”, “ei euskovainn tee niin, vaan uskovainen tekee näin”. Väkisin tulee mieleen Jeesuksen sanat “Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?”
Tammikuu 21st, 2010 at 15.09
EJV, kyllä sellainen mahdollisuus on. Pelastumiseen riittää täsmälleen sama, mikä riitti Filippin vanginvartijalle. Siinä ei koukeroita tarvita.
Tammikuu 21st, 2010 at 15.42
Juu Markus toimii se niinkin päin. Pointti oli siinä, että kristikunnassa ristiriitoja on ja tulee olemaan. Eihän Jeesus tuonut rauhaa vaan miekan, kuten Raamattu sanoo
Tammikuu 21st, 2010 at 20.21
Omasta puolestani loppukaneettina suosittelen Harri Vähäjylkän puheenvuoroa viime kesän suviseuroista. Lopeta Topi vikominen ja usko raakasti. http://www.suviseurat.fi/2009/fi_ohjelma_lauantai.html
Tammikuu 22nd, 2010 at 9.20
Uskonvanhurskaus on lahja. Elämänvanhurskaus tarkoittaa sitä, että haluaa ja yrittää elää Jumalan mielen mukaisesti, toisin sanoen elää niin kuin uskoo. Jos elämässä, missä tahansa tekemisessä, mielipiteissä jne. on huolestuttavia piirteitä, tulee mieleen missä jamassa on uskonelämä. Muutokset elämäntyylissä ovat yleensä seurauksia. Tällöin syy on eri. Uskonvanhurskaus, vanhurskauden lahjavaate on aina puhdas ja vain sen omistaminen omalle kohdalleen pelastaa.
Usko on yhteinen. Mutta me ihmiset olemme kaikki erilaisia. Usko näkyy ulospäin eri tavalla eri ihmisistä. Näin ollen kunkin uskovaisen elämä ja voisiko sanoa elämänvanhurskaus näyttää enemmän tai vähemmän erilaiselta. Mielestäni juuri tämä voi aiheuttaa jopa erimielisyyksiä uskovaisten kesken. On vaikea erottaa, mikä elämäntyylissä on esim. uskonymmärryksen hämärtymisen seurausta ja mikä ihmisten erilaisuudesta johtuvaa.
Jos jotain asiaa on käytännössä aina syntinä pidetty, on päinvastainen näkemys uskovaiselta juurikin huolestuttavaa. Silloin nimenomaan päinvastaisen näkemyksen esittäjän pitäisi mielestäni pystyä perustelemaan kantansa. Synti on synti, olipa se seurausta mistä tahansa ja olipa näkemys yhtenevä tai ei. Kuten sanoin, usko riittää pelastumiseen, mutta syntiä ei uskovainen voi tehdä luvalliseksi. Ei voi tehdä tietoisesti syntiä armon päälle ja pitää samalla hyvä omatunto.
Tammikuu 22nd, 2010 at 9.23
Myös Harrin kirja Raiteilla kannattaa lukea. Se alkaa melkein yhtä räväkästi kuin Hemingwayn Kirjava satama.
Tammikuu 22nd, 2010 at 11.03
Armo on unohtunut tästä keskustelusta kokonaan. Tuntuu unohtuneen muutenkin ihmisten välillä. Olemme armosta uskomassa, ei siinä tarvita omia tekoja tai seurakunnasta saatua hyväksyntää.
Tammikuu 22nd, 2010 at 11.35
JuhaK: “Jos jotain asiaa on käytännössä aina syntinä pidetty, on päinvastainen näkemys uskovaiselta juurikin huolestuttavaa. ”
Onko ongelma siis se päinvastainen näkemys vai se, ettei osata tai uskalleta katsoa peiliin? Itse ajattelen, että asia, esimerkiksi ehkäisy tekona, ei ole joko/tai -kysymys. Vaan merkitystä on vain sillä miksi ehkäistään, ajatus ehkäisyn takana. Noin lyhyesti sanottuna.
Elämä noin ihmisymmärryksellä ajeltuna on tietysti helppoa, kun on selkeät ja yksinkertaiset ohjeet.
Tammikuu 22nd, 2010 at 12.19
Se miten usko heijastuu kustakin ulospäin tarkoittaa mielestäni Topin mainitsemia harmaan sävyjä. Tämä näkyy eroina elämäntavoissa. Osa elämäntapakysymyksistä on huomattavasti harmittomampia kuin toiset. Osa niistä liittyy syntiin ja sen välttämiseen, osaan taas ei liity mitään synnillistä. Jos vaikkapa parta on joskus jonkun mielestä ollut edes lähes synti, on syytä katsoa peiliin. Sen verran kaukana asia on opillisesta keskustelusta.
Ehkäisy on suuri kysymys, kun uskoo Jumalaan elämän antajana. Se ei ole todellakaan harmiton kysymys. En usko, että ehkäisyssä on harmaan sävyjä. Tuntuu kummalliselta, että ihminen voisi päättää, milloin se on synti ja milloin ei. En pidä ehkäisyä missään mielessä suhteellisena (relativistisena?) kysymyksenä. On kai niitä muitakin asioita, joita voisi halutessaan perustella hyvillä tarkoitusperillä, mutta jotka ovat kuitenkin syntiä.
Nämä nyt ovat vain minun näkemyksiäni. Melkein tekisi mieli ehdottaa keskustelua aiheesta Raamatun pohjalta, vaikka en tiedä olisiko minulla juuri mitään annettavaa siihen keskusteluun.
Tammikuu 22nd, 2010 at 12.45
“Tuntuu kummalliselta, että ihminen voisi päättää, milloin se on synti ja milloin ei.”
Tässä se minunkin mielestäni on juuri se ongelman ydin.
Tammikuu 22nd, 2010 at 13.35
Ehkäisy on perhesuunnittelua. Siinä etukäteen suunnitellaan, käytännössä aina rajoitetaan, perheen kokoa. Kysymys palautuu siihen uskooko perhesuunnittelun olevan synti vai ei. Se on se ongelman ydin. Ei voi väittää tietävänsä vastausta, koska Raamattu ei anna suoraa ja yksiselitteistä ohjetta asiasta. Uskonasia.
Tammikuu 22nd, 2010 at 13.55
Juha, eikö ratkaisun, jos yksiselitteinen ratkaisu on, pitäisi luterilaisuuden sola scriptura -periaatteen mukaan löytyä juuri Raamatusta eikä mistään muualta?
Tammikuu 22nd, 2010 at 13.57
Topi, Jos sola scriptura-periaatteella tarkoitetaan, että Raamattu on ylin auktoriteetti, vastaus on ei. Oppi ei voi olla ristiriidassa Raamatun kanssa.
Tammikuu 22nd, 2010 at 14.06
“Juha, eikö ratkaisun, jos yksiselitteinen ratkaisu on, pitäisi luterilaisuuden sola scriptura -periaatteen mukaan löytyä juuri Raamatusta eikä mistään muualta?” Eli siis tähän kysymykseen vastaukseni on kyllä.
Tammikuu 23rd, 2010 at 7.53
Onko Pentti-boy samaa mieltä Päikkärin kirjoituksen kanssa?:
>>>Päivämies 8.4.09 Luento Iisalmessa (Pekka Kinnunen)
“KRISTUKSEN SEURAKUNTA ON SYDÄMEN YHTEYS USKOSSA”
Armo opettaa elämässä
-Tunnustuskirjoihin Lutherin kuoleman jälkeen tullutta opetusta lain kolmannesta käytöstä lestadiolaiset eivät ole hyväksyneet, Kinnunen muistutti.
-Lain kolmas käyttö tarkoittaa sitä, että tarvitaan vielä armon lisäksi laki opettamaan uskon tiellä. Lestadiolaisten saarnoissa kuuluu sanoma terveellisestä armosta, joka opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään, kuten Paavali kirjoittaa kirjeessään Tiitukselle.
Lestadiolaisuudessa on aina opetettu, että Kristuksen seurakunta on sydänten yhteys uskossa, ei ulkonainen järjestys.
-Ulkonaisia organisaatioita tarvitaan, mutta Kristuksen seurakunta on uskontunnustuksemme mukaan uskon kohde, Kinnunen sanoi.
Hän lainasi sanojensa tueksi Lutheria, joka kirjoitti: “Se, joka siis sanoo, että ulkonainen seurakunta tai yhteys muodostaa kristikunnan, puhuu röyhkeästi omiansa, ja joka tällaisen mielipiteen tueksi vetoaa Raamattuun, hän ottaa Jumalan sanan valheittensa todistukseksi ja tekee Jumalan vääräksi todistajaksi.” >>>
Tammikuu 23rd, 2010 at 8.00
Mielenkiintoinen juonne e-keskusteluun:
Luther lokeroi lapsensaannin maalliseen siunaukseen. Eli kun ihminen saa lapsen, joka on Jumalan lahja, se on maallista siunausta. Hmmm. Lapsen saaminen siis hyödyttää vanhempia, se ei ole velvollisuus. Höh, kertokaa, mitä yritän urputtaa :(.
Tammikuu 23rd, 2010 at 8.02
Vielä järsimistä.
Jos ihmiset ymmärtäisivät antaa kunnian sinne, minne kunnia kuuluu, eli Kaikivaltiaalle Jumalalle, kiistoja ja erimielisyyksiä ei synny eikä ole.
Tammikuu 23rd, 2010 at 17.15
Pentti Valtalinko:
” Ei ole siion yhtenäinen, jos lähdetään ekoistiselle kyseenalaistamisen tielle. Tästä vaarasta olen nähnyt tarpeelliseksi varoittaa, mutta vastaus on aikas tyly. Kiitti vaan neuvosta, mutta Minä ajattelen näin. ”
Mietin, että ego vai eko. Ja surkuhupaisinta tässä onkin, että tämän blogijutun juoni olikin tässä leimojen lyömisessä. Keskusteluosiossa sitten lätkäistiin pari leimaa: Kyseenalaistajat ovat eko- tai egoisteja. Tein kyllä omavaltaisesti tulkinnan että ekoistisen tien kulkija on ekoisti. Leimojen lyömiseltä ja kategorioinnilta ei voi kenkään välttyä. Helpompihan se on hahmottaa maailmaa lokeroimalla ihmisiä, mutta niiden omien lokeroidensa vangiksi ei saisi koskaan jäädä.
Joidenkin mielestä on näköjään huolestuttavaa kehitys, että jotkut pohtivat uskonsa perusteita ja elämäntapoja. Kyselijä on kyseenalaistaja ja se jo on oire synnistä, näköjään. Minä en miellä sitä niin. Minusta kyselijän paikalla voi kuitenkin usko olla suurempi kuin epäusko. Ja nimenomaan usko siihen, mikä on uskomme kohde. Pelkkä usko. Armosta.
Tammikuu 23rd, 2010 at 18.47
Tuolla puuhastellessani naureskelin itsekseni. Ehkäisyasia on aika mielenkiintoinen juttu. Ilmiselvästi se suorastaan vaatii keskustelemaan. Ei tarvita kuin joku pieni viite sivulauseessa ja keskustelu roihahtaa mukavasti käyntiin. Onneksi täällä sentään keskustelu on pysynyt laadullisena, vaikka helposti se voisi ajautua inttämiseksi.
Mutta se on mielestäni arvokasta, että ylipäätään keskustellaan. Ja että ihmiset osallistuvat keskusteluun.
Tammikuu 24th, 2010 at 9.04
Markus P kirjoitti:
“Mutta se on mielestäni arvokasta, että ylipäätään keskustellaan”
Näin varmasti on, mutta sehän tässä se kivi kengässä onkin…
Kaikkein vaarallisinta Valta-rakenteille ja hierarkiaportaikossa ylimmillä portailla istuville on juuri keskustelu ja varsinkin keskustelu foorumeilla, joissa lopputulemaa ei voida ylemmältä taholta määritellä. SIKSI “kaiken maailman keskustelupalstat ja blogit” saavat huutia PM:ssä, seurakuntapäivillä, leireillä ja keskusteluilloissa….
Onko niin, että tuo kivi aiheuttaa hiertymän, joka saa aikaiseksi tulehduksen, josta seuraa verenmyrktys ja lopulta raajan amputaatio? Vai puhkaiseeko kivi sen mätäpaiseen, joka on pitkän vaelluksen aikana syntynyt huonon hygienian seurauksena? Ja kun mätäpaise puhkeaa, oikea lääkehoit saa taas vaeltajan jalat tervehtymään.
Tammikuu 24th, 2010 at 13.04
Vielä heittää vettä sekaan. Tuo e-keskustelu ei liittynyt taas aiheeseen mitenkään - se voi olla asian tähän vetäville mietinnän aihe tietenkin personoimatta sen kummemmin. Oikeastaan aiheen rajaus ei ole myöskään pelkästään hengellinen, mutta jostain syystä tässä on mukana vain tämä aspekti joten jatketaan siitä.
Oli mukava jutella “aikuisempien” kanssa. Päädyttiin hieman samaan kuin tuossa Kinnusen jutussa. Uskovien yhteisö on maallinen yhteisö jossa on mukana Taivaallista armoa. Se maallisuus on kuitenkin mukana. Semminkin kun Jeesus opetti, että verkkoja nostetaessa on verkoissakin mätiä kaloja - verkko on kai ymmärretty ajallisena Jumalan valtakuntana maanpäällä. Jos sen ymmärtää noin, rajat kiemurtelevat myös valtakunnan sisällä - tämä on omakohtaisesti se tärkeämpi asia.
Oli kans puhetta, että osa näistä on päätöksistä on ihmisistä lähtöisin ja hoitaminen samoin on saattanut olla vahvastikin ihmislähtöistä. Miettii vain monesti, että miksi Jumala sallii tällaisen - etsiäkseen nöyrät ja halulliset, vai? Tämän ihmislähtöisyyden vuoksi monet päätökset ovat muuttuneet ja saman asian vuoksi saa kyllä “lukea Herran sanaa ja tutkia hänen LAKIANSA päivin ja öin”. Muistakaa kuitenkin, hyvät keski-ikäiset, joskus nukkua.
Tämmöinen keskustelu on tarpeen - ei välttämäti sen vuoksi, että sääntöjä muutetaan. Se voi olla uskon vahvistukseksi monelle - ei harhatielle viemässä. Ilman avointa keskustelua netissä ja myös muualla voisi allekirjoittanut ja luulempa että moni muukin olla jo jäänyt matkalle. Se missä se sitten annetaan olla avointa, on eri juttu…
Kyllä nuo Pentin jutut minusta on huomionarvoisia. Niitä ei voi sivuuttaakaan. Yksi pointti oli seurakuntapäivillä, että erillään Jumalan valtakunnasta ei ole elävää uskoa - kukaan ei yksin voi päättää olevansa erillinen Jumalan seurakunta.
Hoh - tulipas pitkä.
Tammikuu 24th, 2010 at 14.04
Jos Jumala on elämän antaja, voiko pieni ihminen sen estää? Voiko ehkäisemällä todella ehkäistä elämän syntymisen, jos Jumala sen on halunnut syntyä? Ei elämä ole ihmisen vallassa, vaan Jumalan. Ihmistä ei voi nostaa Jumalan asemaan. Jos, ehkäisy toimii, se on sitten Jumalan tahto. Ehkäisykysymys on aikansa elänyt ja se pitäisi kokonaan poistaa vanhoillislestadiolaisten elämäntapa-/opillisista ohjeista.
Tammikuu 25th, 2010 at 13.36
Lokeroimisesta. Taitaa ihmisillä olla taipumus lokeroida varsinkin sellaisia, jotka ovat toista mieltä. Ehkä sen tekee siksi, että sillä yrittää alitajuisesti helpottaa toisen osapuolen ajattelun hahmottamista. Helposti tulee yksinkertaistettua liikaa. Sitten tulee kommentoitua tätä kuviteltua ajattelutapaa. Näin se taitaa olla, kun pohdin kriittisesti omaa ajatteluani ja toisaalta sitä, miten omia ajatuksiani on kommentoitu. Enkä tarkoita pelkästään tätä keskustelua.
Valtarakenteet, hierarkia, johtoporras, säännöt, kuuliaisuus jne. ovat nousseet siellä täällä esiin. Puhutaan ihmislähtöisyydestä, jota hieman kommentoin. Ennen taivaaseenastumistaan Jeesus antoi lähetyskäskyn ja lupasi olla omiensa kanssa mailman loppuun asti. Parannusta, syntien anteeksiantamusta ja evankeliumia on saarnattava Hänen nimessänsä. Usko syntyy kuulosta. Jeesus puhuu omiensa kautta. Ihmisten suulla. Tästä päästään siihen, mitä Mikko tuossa viimeisimmän kommentinsa viimeisessä kappaleessa sanoo.
Tammikuu 25th, 2010 at 13.45
Olen miettinyt viimeaikoina eritoten VL- keskustelukulttuuria, ja mielestäni se on aika onnetonta; Vaikeat asiat vastataan nopeasti pois, tai kysyjä kyseenalaistetaan, vaikka asia ei olisi mikään erityisen opillinenkaan. En myöskään pidä Päivämiehen ylisensuroivasta tavasta muuttaa ihmisten kirjoituksia, enkä pidä vuorosanojen asettamisesta tekstin henkilöiden suuhun.
Tammikuu 25th, 2010 at 16.23
Pohtija, keskustelukulttuuri tulee varmasti muuttumaan. Mutta ensin asiat pitää erottaa niihin liittyvistä tunteista, vasta sitten päästään eteenpäin.
Kiitokset tähänastisista kommenteista!
Tammikuu 26th, 2010 at 7.17
Hmm… “Usko tulee kuulosta”. Luther sanoo, että vain Jumalan sana voi vaikuttaa ihmissydämeen niin, että hän voi uskoa (ei sanatarkka). Ja ymmärtäisin sen tarkoittavan myöskin sitä, ettei pelkkä luonnollinen tai ns. elimellinen sanan kuuleminen synnytä uskoa, vaan kun se sana vaikuttaa sydämeen asti. Olisiko väärin saoa “sydämen kuulo”…?
Eli se, mitä yritän lopattaa, tarkoittaa sitä, että se on juuri JUmalan sanaa, mikä uskoa synnyttää, eikä mikä tahansa ihmisen sanominen, oli hän sitten vl tai ei.
Vaikkakin seurakuntayhteys on tärkeä, se yhteys on loppupeleissä kuitenkin näkymätön, eikä sitä voi ihmissilmin havaita onko sitä vai ei, niin se ei saa nousta millään tavalla uskon ehdoksi muitten kristittyjen taholta. Jumala katsoo sydämeen (jonne ihminen ei voi katsoa) eikä mihinkään ulkonaisiin asioihin, esim. seuroissakäynteihin tms.
Miksi, oi miksi vanhoillislestadiolaisuudessa on nostettu niin tärkeäksi asiaksi ns. Jumalan valtakunnan rajojen piirtely? Lutherhan ei sitä tee; hän terottaa kaikessa koko ajan uskoa Kristukseen ja antamaan kunnian yksin kolmiyhteiselle Jumalalle.
Tammikuu 26th, 2010 at 8.46
Palaan vielä Filippiin. Eikö seurakuntayhteys toteutunut vanginvartijan kohdalla kokonaan ja täydellisesti, kun hän uskoi Paavalin ja Silaan sanat Herrasta Jeesuksesta (Apt 16)? En kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä muuta tuon miehen olisi pitänyt käsittää kuin se, että hänen syntinsä ovat anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden.
Rakkaat ystävät, älkää ihmeessä hämärtäkö tätä kristinuskon vallankumouksellista ydintä millään lisäklausuuleilla. Johannes varoittaa, että “jokainen, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää, on vailla Jumalaa. Jokaisella, joka tässä opetuksessa pysyy, on sekä Isä että Poika”. (2 Joh 1:9)
Tammikuu 26th, 2010 at 19.03
Topi:
“Rakkaat ystävät, älkää ihmeessä hämärtäkö tätä kristinuskon vallankumouksellista ydintä millään lisäklausuuleilla. Johannes varoittaa, että “jokainen, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää, on vailla Jumalaa. Jokaisella, joka tässä opetuksessa pysyy, on sekä Isä että Poika”. (2 Joh 1:9)
Se on siinä.
Tammikuu 26th, 2010 at 22.07
Kristinuskon vallankumouksellinen ydin on niin perin näkymätön. Usko on sydämessä. Jumalan valtakunta on näkymätön. Seurakuntayhteys on näkymätön. Kaikki on niinkuin ei mitään. Kaikki on ihmisen sydämessä tai ei ole. Vaikea uskoa, kun ei näe, mutta sen vallankumouksellisempaa uskoa näkemättä.
Tammikuu 27th, 2010 at 8.16
Topi, kuvaat parannuksen teon. Silloin todellakin tarvitsee vain uskoa henkilökohtaisesti, että jeesus on sovittanut minunkin syntini.
Uskovaiselle uskon säilyttäminen on kaikkein tärkein asia. Se ei ole itsestäänselvyys. Evankeliumia, tukea ja neuvoja tarvitsee itse kukin. Ei kai Raamatussakaan olisi muuten niin paljon neuvon sanoja. Usko ei ole seurakuntayhteyttä varten vaan seurakuntayhteys uskoa ja sen säilyttämistä varten. Jos on tämä yksinkertainen usko, se riittää, silloin on Hengen yhteys toisiin uskovaisiin eli seurakuntaan ja siellä on Jeesus lupauksensa mukaisesti. Johanneksen evankeliumissa (15. luku) Jeesus sanoo “pysykää minussa, niin minä pysyn teissä”.
Joten ei kai seurakuntayhteyden merkityksen korostaminen ole vastoin Kristuksen opetusta. Sanon vielä kerran: se on uskon säilyttämistä varten, tukemassa lankeilevaa ihmistä taivastiellä.
Tammikuu 27th, 2010 at 10.09
JuhaK, täsmennän hyvän puheenvuorosi erästä lausetta: “Uskovaiselle uskon säilyttäminen on kaikkein tärkein asia.”
Eikö tuo usko, jonka haluamme säilyttää, on nimenomaan uskoa Jeesuksen sovitukseen (johon seurakuntayhteys kyllä liittyy, kuten tapauksesta Filippissä huomasimme)? Uskon ei pitäisi muuttua miksikään muuksi, ei uskoksi elämäntapoihin, ei uskoksi minun, sinun tai meidän oikeassaolemiseen sen paremmin kuin heidän väärässäolemiseen, ei uskoksi yhdistyksiin tai hengelliseen viikkolehteen. Vain yksi on, mikä tekee autuaaksi, siihen ei tarvita muita kommervenkkeja. Tiedän, että tarkoitit tätä, kunhan viilaan…
Usko näkymättömään taitaa muuten olla luonteeltaan sellaista, että se pakenee maallisia valtarakennelmia. Tulee mieleen kuningas Nebukadnessar (Dan 3), jota kovasti korpesi, kun Sadrak, Mesak ja Abed-Nego eivät kumartaneet hänen kultaista patsastaan.
Tammikuu 27th, 2010 at 15.57
Juhalta:
“Topi, kuvaat parannuksen teon. Silloin todellakin tarvitsee vain uskoa henkilökohtaisesti, että jeesus on sovittanut minunkin syntini.”
Se, että Jumala kääntää laupiaat kasvonsa lain alla kamppailevalle ihmiselle, ei ole ihmisteko, vaan sulaa armoa ja lahjaa. Eli se on kokonas Jumalan teko ja usko on silloin lahjaa. Ja se on sitä samaa lahjaa ihan joka hetki ja joka päivä; ei se muutu yht’äkkiä jokskin muuksi, esim. suoritususkoksi.
“Uskovaiselle uskon säilyttäminen on kaikkein tärkein asia. Se ei ole itsestäänselvyys. Evankeliumia, tukea ja neuvoja tarvitsee itse kukin. Ei kai Raamatussakaan olisi muuten niin paljon neuvon sanoja.”
Jos se säilyttäminen on ihmiskäsissä, niin kovinpa huteralla pohjalla se silloin on. Mutta sepä ei olekkaan ihmiskäsissä, vaan usko on alusta loppuun asti Jumalan työ. Sekin, että Jumala vaikuttaa uskon, joka näkyy hengen hedelminä (ilo, rakkaus, rauha jne.), on Jumalan työtä. Myös se, että on halu Jumalan sanan kuuloon ja tutkisteluun, on Jumalan työtä ihmisessä. Ja ihminen ei tarvitse uskolleen muita tienviittoja kuin Kristuksen, joka Golgatan keskimmäisellä ristillä huutaa: “Se on täytetty!” Siinä on kaikki; ihminen ei voi ‘tehdä’ autuutensa eteen muuta kuin uskoa ja sekin on lahjaa Jumalalta.
Kaikki neuvonsanat, mitä Raamatussa on, ovat tarkoitettu lihallemme, joka sotii henkeä vastaan; “Kaikki hyvä, mitä tahtoisin tehdä, en minä tee ja kaikki paha, jota en tahtoisi tehdä, minä teen…” Mitkään, parhaatkaan neuvonsanat eivät pelasta eikä autuuta, vaan ne saavat ihmisen tuntemaan syntisyytensä ja kelvottomuutensa ja (toivon mukaan) turvautumaan ainoastansa Kristukseen.
Jos kuitenki ajatellaan, että neuvot ovat opastamassa taivastiellä, ollaan suoritususkossa tai ainaskin on vaara ajautua sellaiseen.
“Usko ei ole seurakuntayhteyttä varten vaan seurakuntayhteys uskoa ja sen säilyttämistä varten. Jos on tämä yksinkertainen usko, se riittää, silloin on Hengen yhteys toisiin uskovaisiin eli seurakuntaan ja siellä on Jeesus lupauksensa mukaisesti. Johanneksen evankeliumissa (15. luku) Jeesus sanoo “pysykää minussa, niin minä pysyn teissä”.”
Seurakunta on siellä, missä evankeliumi p u h t a a s t i saarnataan ja sakramentit oikein jaetaan. Niin. Silloin evankeliumi saarnataan puhtaasti, kun autuuden syy julistetaan ainoastansa Kristuksen ansioksi. Ok. No, kun siihen sitten uskotaan, tämä uskonyhteys yhdistää kristityt Kristukseen ja toisiinsa, mutta se ei tarkoita samaa kuin organisaatio tai joku tietty näkyväinen porukka, vaan “kuin myös Kristus on näkymätön, sen jäsenetkin ovat näkymättömät, jotka ainoastaan Jumala tuntee” (rekisteriraamatusta).
Jotta kristitty sitten pysyy Kristuksessa, hänen tulee saada “elämännesteensä” hänestä ainoastansa ja hänen tulee seurata vain häntä. Jos hän alkaa katselemaan tekojansa ja hedelmiänsä, vaellustansa tai vaikkapa seuroissakäyntiänsä ja seurakuntayhteyttänsä autuuden ansaitsemiseksi tai uskossa pysymiseksi, hän kääntää katseensa poispäin Kristuksesta, jota hänen ainoastansa tulisi seurata. Ja seurakunnan “tehtävä” on tavallaan vain ja ainoastaan kirkastaa Kristusta.
Mitä meille ihmisille jää “tehtäväksi” taivastiellä? Eikö se, että suostumme Kaikkivaltiaan Jumalan johdatukseen elämässämme, ja että Hän ainoastansa suuressa armossaan voi meidät Poikansa sovitustyön kautta pelastaa?
Anteeksi sekavuuteni, mutta lapset ja hurtta (koira; ei mieheni lempinimi) keskeyttävät alati:(
Tammikuu 27th, 2010 at 16.34
Kiitos, Horsma. En kyllä näe tuossa jälkeäkään sekavuudesta
Tammikuu 28th, 2010 at 8.36
Yksi kumma ilmaisu on “kulkea lammasten jäljissä”. Eikö seuraamisessa ole kysymys Paimenen äänen kuulemisesta ja sen seuraamisesta? Raamatussakin pyhät otetaan esimerkiksi aina heidän uskonsa tähden, ei heidän elämän esimerkkinsä vuoksi. Niin se lauma pysyy koossa, kulkien vain yhtä ääntä ja päätä seuraten. Ei edellä kulkevan häntää. Vai onko lampaalla joku saparon tapainen. “Katselen Golgatalle, kun Jeesus huutelee…”
Tammikuu 28th, 2010 at 8.53
Horsma Surula, ei ole parannus ihmisteko. Siksi sanonkin “tarvitsee vain uskoa” eli ottaa armo vastaan, ja sen vastaanottavan mielenkin on Jumala vaikuttanut.
Se on juuri se oma liha ja sen halut. Oma liha ei ole itse asiassa ainoa vihollisemme, sillä joudumme sen lisäksi taistelemaan mailman houkutuksia ja sielunvihollista vastaan. Sen takia tarvitsemme tukea uskonkilvoituksessa. Ja se tuki ei ole mitä tahansa tukea. Sen voima on Pyhässä Hengessä, joka uskovaisessa asuu.
Uskovaisella on lahjaksi saatu vanhurskaus. Uskovaista ahdistaa vihollinen kolmelta suunnalta, vaikka kuinka olisi halu tehdä hyvää ja vain armosta uskoa. Taistelua vihollista vastaan käydään koko ajan, sillä emme pääse vanhasta osasta eroon, sielunvihollinen ei jätä rauhaan eikä maailmastakaan voi täysin eristäytyä. Tässä taistelussa pysyy voitolla, siis uskomassa, ainoastaan Jeesuksen veren voimalla. Seurakuntayhteys on tärkeä, koska sitä voimaa on tarjolla mm. seuroissa. (mutta ei toki pelkästään siellä) Uskovaisella on halu pitää katse Kristuksessa, mutta vihollinen yrittää tätä näköalaa kaikin keinoin hämärtää.
Ymmärrän kyllä Horsma Surula täysin mitä tarkoitat. Emme ole eri mieltä. Jumalan lasten joukkoa verrataan lammaslaumaan, jota hyvä paimen johtaa. Vaikka usko on henkilökohtainen, on turvallisempaa pysytellä toisten lampaiden lähellä ja hyvän paimenen johdatuksessa. Haluan vain korostaa seurojen ja muunkin kanssakäymisen tärkeyttä, ettei vihollinen pääse houkutuksineen voitolle. Jumalaa ei vihollinen voi voittaa, mutta meidät syntiset ihmiset se voi kyllä voittaa puolelleen, ja yksinäinen lammas ilman puolustajaa on pedolle helppo saalis.
En tiedä halusitko sanoa sen mitä sanoit varmuuden vuoksi vai tulkitsitko, että olisin laittamassa tekoja autuuden ehdoksi ja pitäisin uskoa ihmistyönä. Jos jälkimmäinen on totta, epäonnistuin asiani ilmaisemisessa. Mielestäni sanot sen, minkä itse ajattelin sisältyvän tähän lyhyeen lauseeseen: usko ei ole seurakuntaa vaan seurakunta uskoa varten. Ymmärrän, että tuo on niin rajoitetusti ilmaistu, että sen voi tulkita myös toisin kuin itse ajattelin.
Tammikuu 28th, 2010 at 11.08
Jos Luther oli uskovainen, eli ns. entinen lammas, niin silloinhan vanhoillislestadiolaiset eivät ole entisten lammasten jäljillä. Vanhoillislestadiolaiset eivät nimittäin ole kaikista asioista samaa mieltä Lutherin kanssa. Myös vaikkapa lestadiolaisen herätyksen alkuvaiheen entiset lampaat vaikuttavat minusta uskoneen jossain määrin eri tavalla. Esimerkkinä tästä vaikkapa ehdottoman eksklusiivinen seurakuntakäsitys.
Itse uskon, että ihmiset ovat erehtyväisiä. Sen takia en pidä ihmisten mielipiteitä absoluuttisina totuuksina, vaikka kyseiset ihmiset väittäisivätkin, että heillä on Pyhän Hengen vaikutuksesta se ainoa oikea totuus hallussa. Näitä väittäjiä on vähän turhan paljon minun makuuni. On vaikeaa tietää kenellä se todellinen totuus sitten on. Tai no, hengen hedelmistähän voi jotain tietysti päätellä. Mitä niitä nyt oli, rakkaus, pitkämielisyys, tyyneys yms.
Tammikuu 28th, 2010 at 12.17
Lammas voi jostain syystä ryhtyä seuraamaan edellä menevän saparoa ja ajautua vanavedessä erilleen muusta laumasta. Kannattaa siis ennemmin kuunnella hyvän paimenen ääntä kuin seurata toisia, jos paimenen ja lampaan tiet erkanevat. Niin kauan kun hyvän paimenen ääni kuuluu, kannattaa kääntyä ääntä kohti. Jos toinen vain jatkaa kauemmaksi, eikö ole oikein huudella perään?
Toinen lammas voi kuulla vielä paimenen äänen, mutta kenties se kuuntelee jo mieluummin jotain muuta ääntä. Tai tuolla toisella voi olla jo sydämen korvat sillä mallilla, että hyvän paimenen ääni ei kuulu. Se ei ymmärrä enää omaa parastaan. Tällaisia tilanteitahan uskovaisten joukossa voi tulla. Eikö ole Jumalan tahto, että eksynyttä kutsutaan ja neuvotaan? Hyvä paimen haluaa löytää eksyneen lampaan. Jeesus antoi Pyhän Hengen omillensa ja käski saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Uskovaisten ihmisten jaloilla ja suulla Hän levittää evankeliumia. Uskovaisten ihmisten suulla ja jaloilla Hän tänäkin päivänä kutsuu ja etsii eksyneitä lampaita. Jeesus haluaa pitää ne laumassaan.
Jos hypätään kokonaan pois vertauksesta, on todettava, että aina ei voi tietää onko eksyksissä neuvoja vai neuvottava, kun kyseessä ovat yksittäiset ihmiset. Vai ovatko molemmat eksyksissä tai onko niin että kumpikaan ei itse asiassa ole eksyksissä. Kyllä keskustelua tarvitaan. Ja pitkämielisyyttä sekä ennen kaikea sovintoon pyrkivää Kristuksen mieltä. Eivät nämä aina niin selkeitä ole. On ihan mahdollista, että Hengen hedelmät ovat koetuksella joskus.
Tammikuu 28th, 2010 at 16.15
JuhaK. Kyllä mie tulkitsin kirjoituksesi sellaiseksi, että mielestäsi uskominen edellyttäisi sitä sun tätä ja vähän ehkä tota (eli väärin tulkitsin!). Jos ajatellaan lapsenuskoa, lapsihan ei tee mitään autuutensa eteen, niin kyllä me aikuiset olemma varsinaisia mestareita siinä asiassa. Varsinkin vl-opetus kippaa aikmoisen vuoren erinäisiä asioita noudatettavaksi, jotta armo on saatavilla. Siitäkin huolimatta, että opetuksessamme sanotaan, aivan oikein: yksin uskosta, yksin armosta ja Kristuksen ansion tähden. Tuo lause tuntuu olevan vaan useimmiten tauluna seinällä, kun sen pitäisi olla kirjoitettuna kultakirjaimin sydämiimme.
Siis kun puhutaan vanhurskauttamisesta, Jumalan lahjavanhurskaudesta, siitä, miten ihminen pelastuu, heitetään romukoppaan teot ja laki. Koska. Jumala vanhurskauttaa ihmisen ainoastansa Poikansa sovitustyön kautta ja ansiosta.
Teoista ja laista voidaan puhua ja pitääkin puhua, mutta ei vanhurskauttamisen/pelastuksen yhteydessä, koska Jumala edellyttää ihmiseltä vain uskoa Kristukseen, kun taas laki ja teot hyödyttävät lähimmäisiämme. Niin. Siinäpä sitä onkin puhuminen hyvistä teoista, hmmm…ja vaelluksesta. Kukapa siinä onnistuu ja miten hyvin? Jos niillä asioilla rupeaa mittaamaan autuuden ansaitsemista, niin kukapa sen sitten ansaitsisi.
Vl-opetuksessa on lain ja hyvien tekojen lisäksi paljon asioita, sanoisin että ihmisoppia, joihin on yhdistetty autuus ja kuolema. Seuroissakäynti, seurakuntayhteys, osallistuminen ns. Jumalan valtakunnan työhön, television omistaminen ja sen katselu, sekä ulkonäköseikat (lähinnä naisilla) jne..
On merkillepantava juttu, että vl-opetuksessa sallitaan helpommin lankeaminen esim. siihen syntiin, että jättää auttamatta lähimmäistä hädän alla (köyhyys, sairaus jne.), kun taas ripsivärin käytöstä saattaapi joutua laajamittaiseenkin pyöritykseen. Kertokaa miulle, mistä se mahtaa johtua.
Melkein joka Päivämiehessä puhutaan siitä, että miten usko rakkauden kautta tekee työtä Jumalan valtakunnassa. Ja pääasiassa tällä työllä tarkoitetaan kahvituksia, siivouksia, päiväkerhon ohjauksia, pyhäkoulujen pitämistä jne. Ja keittenkäs uskomista em. asialla halutaan epäillä? Eikö juuri sen, joka ison lapsilauman keskellä ei jaksa suorittaa kunnolla edes arkiaskareita? Onko oikein kyseenalaistaa minkäänlaisella organisaation pyörittämiseen liittyvällä asialla ihan kenenkään uskoa? Mielestäni uskoa pitäisi päinvastoin vahvistaa eikä heikentää.
Tammikuu 28th, 2010 at 16.31
Jalmarilta:
“Jos Luther oli uskovainen, eli ns. entinen lammas, niin silloinhan vanhoillislestadiolaiset eivät ole entisten lammasten jäljillä. Vanhoillislestadiolaiset eivät nimittäin ole kaikista asioista samaa mieltä Lutherin kanssa.”
Liikkeessämmehän “mainostetaan”, että olemme luterilaisuuden ydintä. Ja usein kuulee seurapuheissa siteerattavan Lutheria.
Lutherin tornikokemus oli “vanhurskas on elävä uskosta”. Myös “yksin uskosta, yksin armosta ja Kristuksen ansion tähden”, on Lutherin ‘käsialaa’. Meikäläisyydessä opetetaan näin myöskin ja se on oikein, näin ymmärrän.
Luther kirjoittaa galatalaiskirjeitten selityksissä, että seurakunnan tärkeimpiä tehtäviä on uskonvanhurskauden ja toimihurskauden huolellinen erilläänpitäminen (ei sanatarkka) ja lain ja evankeliumin erotus. Muutama puhuja on tuonut terveisiä viimesimmästä puhujainkokouksesta. Terveiset olivat: “uskonvanhurskautta seuraa aina elämänvanhurskaus” ja “elämänvanhurskaus sisältyy evankeliumiin”. Myös liikkeessämme opetetaan, että evankeliumiin sisältyy neuvonsanoja, ns. armoneuvoja. Nuo kaikki em. asiat kumoavat Kristuksen opin ja puhtaan evankeliumin opetuksen.
Eli tahtoo sanoa, että on tyhjiä lauseita nuo alussa kertomani, että olisimme luterilaisuuden ydintä. Ei auta se, että alkuun toteamme Lutherin tavoin “yksin uskosta, yksin armosta ja Kristuksen ansion tähden”, kun muussa opetuksessamme ja käytännössä kuomoamme sen ajatuksen.
Tammikuu 28th, 2010 at 19.40
Meitä on
1. luokittelijoita, jotka tietävät luokittelevansa, ja
2. luokittelemattomia, jotka luulevat kykenevänsä elämään luokittelematta, mutta kuitenkin luokittelevat ihmisiä mm. luokittelijoihin ja luokittelemattomiin.
Topi: “Rakkaat ystävät, älkää ihmeessä hämärtäkö tätä kristinuskon vallankumouksellista ydintä millään lisäklausuuleilla.”
Hmm, “yksin uskosta” vai “yksin uskon ja sieluntila-arvioista pidättymisen yhteisvaikutuksesta”?
Tammikuu 29th, 2010 at 9.22
Minusta toisten sieluntilan arvioinnissa mennään hakoteille. Seurakunnan tehtävänä on evankeliumin julistaminen. Se evankeliumi voi synnyttää halun uskoa ja elää Jumalan tahdon mukaista elämää. Toisten sieluntiloja tutkimalla ja väkisin hoitamalla ei synny yhtään mitään hyvää, ainoastaan tapakristillisyyttä.
Tammikuu 29th, 2010 at 10.52
Markus P: “Minusta toisten sieluntilan arvioinnissa mennään hakoteille.”
Topi: “Vuohet ja lampaat on Jeesuksen heiniä. Joka luulee näkevänsä ihmisten sydämet ja voivansa jaotella ihmiset kahteen porukkaan jo täällä maan päällä, tekee itsestään lähinnä jumalan.”
Jeesus: “Hedelmistä te heidät tunnette” (Matt. 7:16).
Ketähän tässä nyt pitäisi uskoa? Jeesuksen mukaan raatelevat sudet lampaiden vaatteissa voi tuntea hedelmistä.
Tammikuu 29th, 2010 at 11.51
Niinpä niin. Hengen hedelmistä. Jotka vuotavat rakkaudesta, eikä ulkoa tulevista ohjeistuksista. Siinä on vissi ero.
Tammikuu 29th, 2010 at 15.07
Sen lisäksi, että lokeroidaan ihmisiä, niin voi käydä niin, että lokeroidaan myös hedelmiä.
Tammikuu 29th, 2010 at 15.18
Oikeassa olet, Markus. Hedelmät kannattaa ehdottomasti syödä, tai mahdollisesti myös juoda; lokeroida niitä ei kannata missään nimessä.
(Jos et huomannut, tarkoitukseni oli saada aikaan hymyntapainen. Keskustelun sisältöön se ei ottanut kantaa.)
Tammikuu 29th, 2010 at 22.56
JuhaK sanoi: “Oma liha ei ole itse asiassa ainoa vihollisemme, sillä joudumme sen lisäksi taistelemaan mailman houkutuksia ja sielunvihollista vastaan.” Tähän löytyy kiinnostava kohta Jaakobin kirjeestä: “Taipukaa siis Jumalan alaisuuteen, mutta vastustakaa Paholaista, niin se lakkaa ahdistamasta teitä.” Jaak 4:7
Tammikuu 30th, 2010 at 9.01
JuhaK:lta:
“Lammas voi jostain syystä ryhtyä seuraamaan edellä menevän saparoa ja ajautua vanavedessä erilleen muusta laumasta. Kannattaa siis ennemmin kuunnella hyvän paimenen ääntä kuin seurata toisia, jos paimenen ja lampaan tiet erkanevat. Niin kauan kun hyvän paimenen ääni kuuluu, kannattaa kääntyä ääntä kohti. Jos toinen vain jatkaa kauemmaksi, eikö ole oikein huudella perään?”
Oikein sanot Juha ja kirjoitat muutenkin kauniisti ja hirmuisen rakentavasti, oppia yritän.
Olen ollut tilaisuudessa, jossa eräs puhuja sanoi, että “tätä laumaa seuraamalla pääsee varmasti taivaaseen”. “Laumaa seuraamalla”, hmmm… Hän ei puhunut Hyvästä Paimenesta tai Herramme Jeesuksen Krsituksen jalanjäljistä mitään. Olisi pitänyt, nimittäin laumakin voi ihan hyvin eksyä, isokin lauma. Niinhän kävi Paavalin aikaan Galatiassakin. Luther kirjoittaakin, että joskus evankeliumin totuus voi olla yhdenkin ihmisen varassa, kuten Galatian seurakunnan eksymisessä se oli Paavalilla. Ja kukaanhan ei voi varmuudella sanoa evankeliumin säilymisestä läpi maailman historian, että miten laajaa se kulloinkin on ollut.
Puhuit eksyvän perään huutelusta. Kyllä-kyllä. Mutta mitkä ovat ne asiat, joittenka mukaan sitten perään huudellaan? Vanhoillislestadiolaisuudessa se on tarkoittanut tyyliin “Elannosta pullaa” asioita. Puhumattakaan henkiopista kaikenkarvaisine ilmenemismuotoineen.
Kun on keksitty kaikenlaisia ihmissääntöjä ja pahinta just tuo 70-luvun henkioppiopetus, ittelle on ollut hirmuisen vaikeaa oikeasti ymmärtää Jumalan tahtoa ihmispoloa kohtaan. Onneksi löysin (uskon, että Jumalan tahdosta) vanhempieni kirjahyllystä Lutherin galatalaiskirjeitten selitykset; niitten avulla olen päässyt siitä kaikesta vapauteen. Ja koskaan aiemmin elämäni aikana, en ole saanut kokea tällaista: usko on ihana asia! Eikä millään tavalla raskas ja vastenmielinen, mitä se on ollut aiemmin enempi ja vähempi. Ja siitä olen kanssa iloinnut, että tänä päivänä saan kuulla seuroissakin sitä samaa sanomaa…enempi kuitenki ehken väärennettyä evankeliumia.
Eli kyllä nuhtelu on ihan ok, ja sitä kuuluu tehdäkkin, mutta oikeasta asiasta, synnistä. Jos lähimmäisesi on joutunut vaikkapa varastamisen syntiin, häntä kuuluu nuhdella varastamisen synnistä ja heti perään kuitenkin lääke siihen: Jeesuksen sovintotyö. Jos taas lähimmäisesi on ajatunut tekouskoon, eli uskoo tekojensa olevan vaikkapa vain osana autuudentiellä, häntä tulee neuvoa Kristukseen päin. Omavanhurskaus on synti siinä missä “ryöttäsyntikin”, mutta sitä on ihmisen paljon vaikeampi ittessä havaita.
***
Poikapolo. Hengen hedelmät vuotavat USKOSTA ja yksi hedelmistä on juuri tuo rakkaus.
Tammikuu 31st, 2010 at 21.31
Mikolle:
“Yksi pointti oli seurakuntapäivillä, että erillään Jumalan valtakunnasta ei ole elävää uskoa - kukaan ei yksin voi päättää olevansa erillinen Jumalan seurakunta.”
Ei ehkä yksin, mutta pienellä porukalla. Näin syntyi ainakin herätysliike nimeltä lestadiolaisuus.
Helmikuu 1st, 2010 at 10.37
Horsma Surula. Kylläkyllä. Ymmärrän varoituksesi.
Raamatussa on kerrottu miten ihminen voi pelastua. Loppujen lopuksi Raamatun neuvot ovat yhtä tarkoitusta varten: että ihminen pääsisi taivaaseen. Taivaaseen pääsee, jos on kuoleman hetkellä synnit anteeksi eli on säilynyt uskomassa siihen hetkeen asti. Hyvin tärkeä on asia, jonka takia neuvoja on annettu.
Ei neuvomiseen ja nuhteluun tarvitse aina syntiinlankeemus liittyä. Synnistä voi ja pitää varoittaa, jos huomaa sille tarvetta. Neuvottavan etuahan siinä ajatellaan tai pitäisi ajatella. Lähestyä pitää nöyrästi Kristuksen mielellä ja kehottaa kääntämään katse Kristukseen päin: ethän halua omaatuntoasi tietoisesti vahingoittaa ja saamaasi lahjavanhurskautta vaarantaa. Jeesus kehottaa jopa omia opetuslapsiaan etsimään Jumalan valtakuntaa. Hän puhuu siis uskovaisille, joten se neuvo koskee niin armosta osallisia kuin osattomiakin:
Matt 6:31-33: Älkää siis murehtiko: ‘Mitä me nyt syömme?’ tai ‘Mitä me juomme?’ tai ‘Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.
Room 5:20 Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi.
Room. 12:2 Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.
Pelkästään Paavalilla on paljon muitakin neuvoja. mm. näihin perustuen kunkin ajan ilmiöitä on arvioitu. Eivät nekään autuuden ansioksi kelpaa, mutta raamatun opetusta siinä minun mielestäni seurataan. Mihin väsymätöntä Paavalia tai muita apostolejakaan olisi tarvittu? Heidän kauttaan Jumala lisäsi lapsiensa määrää. Heidän kauttansa kuuluivat monet arvokkaat neuvot seurakunnille.
Topi. Vaikka onkin voimakas, Jumalan voiman edessä Paholainenkin vapisee. Tuon raamatunkohdan ymmärrän niin, että vain Jumalan voimalla voimme Paholaista vastustaa. Tuon uuden käännöksen ”se lakkaa ahdistamasta teitä” voi tulkita niinkin, että Paholainen jättää kokonaan rauhaan. Minusta tuntuu, että ei se jätä varsinkaan Jumalan lasta rauhaan.
Helmikuu 2nd, 2010 at 10.58
Tämä nyt on hieman aiheen vierestä, mutta mitä tarkalleen ottaen tarkoittaa “Jumalan lapsi”? Eikö Jumala ole luonut kaikki ihmiset ja ole heidän kaikkien isä? Eivätkö kaikki ihmiset silloin ole Jumalan lapsia, jos kerran Jumala on heidän isänsä? Rakastaako Jumala enemmän tiettyä osaa ihmiskunnasta?
Helmikuu 2nd, 2010 at 13.51
Jalmari, samaan asiaan liittyen pähkäilin joskus, kun olikosenyt Päivämiehen jossain jutussa sanottiin jotenkin niin, että meidän tehtävänä on synnyttää Jumalalle lapsia. Siis ihan oikeita ihmisvauvoja.
En tiedä tarkoitettiinko jutussa nimenomaan vain Päivämiehen vaikutuspiirissä eläviä, vai kaikkia ihmisiä. Se ei muistaakseni jutusta käynyt ainakaan suoranaisesti ilmi, täytyisi melkein etsiä kyseinen juttu ja lukaista se ajatuksen kanssa uudelleen.
Helmikuu 2nd, 2010 at 15.54
Eikö se Jumalan lapseus tule siitä, kun Jumala siunaa evankeliumin kautta ihmistä? Kun ihminen on lain kauhistama, Jumala on hänelle uhkaava ja tuomitseva isäntä, joka taas muuttuu hänelle evankeliumin tuntemisen kautta armahtavaksi Isäksi, eikö?
JuhaK. Olihan sillä Paavalilla pajonkin neuvoja, muistaakseni myös naisimmeisille; kultakorut ja hiusten kaharat eivät olleet hyväksi, kun taas ne hyväksytään meillä tavallaan melkein ainoina kaunistautumismuotoina. Olisi mielenkiintoista tietää, että tuomittiinko siihen aikaan porukkaa esim. Paavalin ohjeistusten mukaan epäuskoisiksi. Meillähän tehdään niin. Vai tervehditkö sinä Jumalan terveellä meikattua vl-naista, joka tulee tervehtimään sinua Jumalan terveellä? Se on kuitenkin tänä päivänä ihan mahdollista liikkeessämme.
Eli tahtoo kysyä, että ovatko tällaiset eri aikakausiin sidoksissa olevat neuvot autuuttavia tai kadottavia? Vai ovatko ne ns. ehdonvallanasioita, joita ei saisi koskaan laittaa armolle ehdoiksi? Nämä meikki- ja tyyliin konserttiasiathan ovat niitä kaikkein kysytyimpiä asioita esim. rippikoululeireillä. Kuitenkaan kukaan ei koskaan kyseenalaista kymmenen käskyn piirissä olevia asioita. Ihan helposti on jo pienelle lapselle perusteltavissa varastamisen synti, puhumattakaan tappamisesta, rumasti puhumisesta tai huonosta käytöksestä lähimmäistämme kohtaan.
Paavalihan ryhtyi voimakkaasti vastustamaan ympärileikkausta, kun siitä tehtiin autuudelle ehto, eli välttämättömyys autuuden saavuttamiseksi. Olisiko hän samalla tavalla heittänyt romukoppaan muutkin neuvonsanat, jos niistä oltaisiin tehty armolle ehto?
Siis palatakseni merkinnän aiheeseen, mitkä asiat kristinuskossa oikeuttavat ihmisten jakamisen vuohiin ja lampaisiin? Kun kerta Kristus on autuutemme ainut syy ja evankeliumi on ainut ohje pelastuksen kannalta, mihin muita ohjeita ja neuvoja sitten tarvitaan. Elämää varten?
Helmikuu 2nd, 2010 at 20.44
Joo, Markus P, eppäilit:
“…Päivämiehen jossain jutussa sanottiin jotenkin niin, että meidän tehtävänä on synnyttää Jumalalle lapsia. Siis ihan oikeita ihmisvauvoja.”
Harvoin Raamatussa on sanottu joistain asioista yksiselitteisesti, mutta tästä Jumalan lapseudesta kyllä:
”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.
He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Johannes todisti hänestä ja huusi: “Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.”
Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi.”
Joh. 1:12-16.
Jumalanlasten tuottamista inhimillisin menetelmin, ”biologisesti”, ruvettiin korostamaan saarnoissa ja Päivämiehessä 1970-luvulta etiäppäin:
“Jumalan perheväkeen syntyy lapsia siihen asti, kunnes Jumalan lapsiluku on täynnä.”
(Päivämies 3.8.1972)
“Olemme niin kallista sukua, ettemme kuole sukupuuttoon. Jumalan siionilla on tulevaisuutta. Ja senkin tähden on hyvä, kun on paljon lapsia, että näin Siioni kasvaa sisältäpäin.” (Päivämies 9.4.1976)
”… illan varjot ovat venyneet pitkiksi. Jumalan huoneen ulkopuolelta on vähän enää sisälle tulevia. Mutta Jumalan valtakunta kasvaa sisältäpäin. Kristityn kodin työ näkyy tärkeänä. Kodin kylvö kantaa hedelmää.” (Päivämies 23.10.1978.)
”Lohen mukaan syntyvyyden säännöstelemättömyys erottaa vanhoillislestadiolaisuuden selvimmin muista herätysliikkeistä. - Jos säännöstelemättömyydestä luovuttaisiin, vanhoillislestadiolaisuus katoaisi viidenkymmenen vuoden sisällä.” (Lohen haastattelu MTV3, 24.7.2002.)
”Seppo Lohi pitää ehkäisykantaa koko liikkeen kannalta olennaisen tärkeänä. Jos tässä asiassa kanta muuttuu, kuolema on lestadiolaisen liikkeen padassa ja koko liike sammuu. ” (Kalajokilaakso 27.6.2008.)
Tässä sitä nyt sitten ollaan. Nykyistä tilannetta on analysoinut teologian gradussaan Meri-Anna Hintsala:
”Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä äitien asema synnyttäjinä ja kasvattajina on merkittävä liikkeen jatkuvuuden ja säilymisen kannalta. Naisen asemassa tapahtuvat muutokset ovat uhka koko liikkeen yhtenäisyydelle ja niitä pyritään välttämään.” (Hintsala 2009.)
Siinä meni oppi vinksalleen että siirryttiin Jumalan lapseudessa inhimillisen hedelmällisyyden hengellistämisen puolelle. Sinänsä täysin looginen seuraamus pappishajaannuksen yhteydessä tehdyistä opillisista valinnoista.
Helmikuu 3rd, 2010 at 8.27
Horsma. Olet siis sitä mieltä, että vl-oppi on teoriassa sinne päin, mutta käytännössä mennään metsään, jos olen yhtään ymmärtänyt sanomaasi.
Kuka näkee armolle ehtoja, kuka ei. Siis oikeastihan armolla ei voi olla ehtoja, mutta nähtävästi jotkut asiat nähdään ehtoina. Jumalan armoa on se, että voimme saada vanhurskauden Kristuksen ansiosta. Hyvillä teoilla tai synnin välttämisellä sitä ei ansaita, ettei kukaan kerskaisi. Itse asiassa teot vievät vain huonompaan suuntaan, jos niitä yrittää viedä Jumalan eteen.
Synti erottaa Jumalasta. Lyhyesti sanottuna teoilla ei voi pelastusta ansaita, mutta niillä voi lahjaksi saadun vanhurskauden menettää. Jumala on pitkämielinen ja Hän antaa synnintunnon, mutta voi sen myös ottaa pois. Ihminen on vastuussa teoistaan, ei siitä pääse mihinkään. Ilman uskon alkajaa ei voi uskoa, mutta uskosta voi luopua tai sen voi menettää, kun Jumala ottaa pois synnintunnon. Uskon ja hyvän omantunnon säilyttämisestä olen yrittänyt kirjoittaa.
” Siis palatakseni merkinnän aiheeseen, mitkä asiat kristinuskossa oikeuttavat ihmisten jakamisen vuohiin ja lampaisiin?”
Mielestäni mikään ei tätä oikeuta. Tuo jako tehdään vasta sitten, kun kaikki ihmiset ovat tuomittavina. Armonajassa kukaan ei ole vielä vuohi. Kaikilla on mahdollisuus tulla armosta osalliseksi. Sen sijaan täällä maan päällä on armosta osallisia ja osattomia, uskovaisia ja epäuskoisia, eikä mitään siltä väliltä. Raja on olemassa. Me ihmiset yritämme vaistomaisesti hahmottaa tuokin rajan omasta kokemusmaailmastamme käsin, vaikka ei tarvitsisi.
”Kun kerta Kristus on autuutemme ainut syy ja evankeliumi on ainut ohje pelastuksen kannalta, mihin muita ohjeita ja neuvoja sitten tarvitaan. Elämää varten?”
Jotta elämässämme emme menettäisi tuota Kristuksen valmistamaa lahjavanhurskautta.
Eiköhän tämä jo minun osalta riitä.
Kiitokset Topille mahdollisuudesta keskustella.
Helmikuu 3rd, 2010 at 9.11
Kiitoksia asiallisesta keskustelusta, JuhaK, ja Horsma ja muut.
Helmikuu 3rd, 2010 at 21.12
Kysymys:
”Kun kerta Kristus on autuutemme ainut syy ja evankeliumi on ainut ohje pelastuksen kannalta, mihin muita ohjeita ja neuvoja sitten tarvitaan. Elämää varten?”
Vastaus:
“Jotta elämässämme emme menettäisi tuota Kristuksen valmistamaa lahjavanhurskautta.”
Jos joku suuntaa suhun taskulampulla valon, kuinka voit pysyä valokeilassa? Kimurantti asia. Oikeestaan aika käsittämätön.
Koska jos ajatellaan kristityn vaellusta, niin kehnoahan se on joka tapauksessa ja alati. Ei tarvi kuin rikkoa yhtä käskyä vastaan, niin on jo rikkonut koko lain. Vihastut veljelle tms., se on siinä. Ainoa mahdollisuus on joka hetki turvautua Kristukseen.
Mutta jos keksitään sellaisia “jämäköitä” kieltoja, joita voi ihan oikeastikkin noudattaa, esim. tv:n katselukielto, saadaan turvallisia ja konkreettisia tekoihin liittyviä tienviittoja uskollemme. Kymmenestä käskystähän ei sil’tapaa saa. Vaikka nuo tv-kiellot, sun muut ulkonäköön liittyvät kiellot konserttikieltoineen päivineen saattavatkin olla jossakin mielessä ihan hyviä, niissä piilee suuri vaara. Nimittäin helposti tulee luotettua siihen, että kun on niitä asioita onnistunut välttämään, on taivastiellä. Ja. Kristus on turhaan kuollut puolestamme. Ynnä. Vihollinen o n ovela.
Helmikuu 4th, 2010 at 13.41
Nyt Horsma kirjoitit kyllä niin selvästi, että minäkin ymmärsin kerralla.
“Nimittäin helposti tulee luotettua siihen, että kun on niitä asioita onnistunut välttämään, on taivastiellä.”
Missä silloin on se oma henkilökohtainen usko? Taikka mitä se on, jos uskomisen kylkiäisenä saa oppaan “askelet autuuteen”?
Kyllä se itellä ainakin on hukkunut monesti se uskon ydin kaiken tämän kaaoksen keskellä. Illalla suapi huokaista, että taas on päivä pulkassa. Toivottavasti yöllä ei kukaan herätä, että jaksaa taas heti aamusta paahtaa täysillä. Monesti on tullut mieleen, kun perheen pyörittämisessä on vaikeita aikoja, ristiriitoja ja väsymystä, että tätäkö se usko nyt sitten on? Suorittamista, suorittamista ja suorittamista.
Helmikuu 4th, 2010 at 14.33
Eilen Valtiopäivien jumalanpalveluksessa piispa vertasi ihmisen ja Jumalan suhdetta lapsen ja aikuisen suhteeseen: äiti ja isä hyväksyy pienen lapsen aivan ilman vaatimuksia; lapsi on tärkeä juuri siksi, että hän ON. Eikö usko ole sitä, että koska uskon, Jumala hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen ilman että minun tarvitsee suorittaa yhtään mitään?
Erikseen on sitten se, että IHMISET vaativat itseltään ja toisiltaan kaikenlaista. Se saattaa viedä harhaan, kuten Horsma tuossa edellä sanoi.
Uskosta erillään on nähdäkseni kristillinen etiikka: se kyllä vaatii meitä, moraalisia olentoja, toimimaan lähimmäisen parhaaksi. Mutta myös kristilliseen etiikkaan liittyy hyvin vahvasti armo, opettihan Jeesus rukoilemaan Jumalalta syntejä anteeksi “niin kuin mekin anteeksi annamme”. Ellemme me armahda, miten meitäkään voitaisiin armahtaa?
Helmikuu 11th, 2010 at 11.48
Topi: “Pentti, ehkäisemättömyyden vaatimus on todellakin ongelma kristillisen uskon kannalta, jos siitä tehdään opinkohta ja autuuden ehto. Opinkohtana se on tunnettu erään dosentin pitämän alustuksen mukaan vuodesta 1965. Korjatkaa, jos olen väärässä.”
Korjaan, koska olet väärässä. Vanhoillislestadiolaisuudessa ehkäisyn torjumista pidetään opillisena kysymyksenä, mutta ei autuuden ehtona. Ainut autuuden ehto on usko Kristuksen sovitustyön kuulumisesta omalle kohdalle. Ehkäisystä kieltäytyminen katsotaan uskon hedelmäksi.
Tunnetkohan historiaa ehkäisyasian tiimoilta? Kristinuskossa ehkäisyä pidettiin yleisesti syntinä 1900-luvun alkuvuosikymmeniin asti. Protestanttiset uskonpuhdistajat Luther ja Calvin perustelivat 1500-luvulla kantaansa Raamatulla, mm. lisääntymis- ja maantäyttämiskäskyllä sekä Onan-kohdalla. Katolinen ja ortodoksinen kirkko ovat perustelleet kantaansa lisäksi kirkollisella traditiolla. Ortodoksikirkko pysähtyy nykyään makuuhuoneen ovelle, joskin jotkut paikalliskirkot voivat yhä julistaa ehkäisyn synniksi. Katolinen kirkko hyväksyi sukupuolielämän ajoittamisen vain naisen hedelmättömien päivien ajalle v. 1951, mutta torjui muut tavat syntyvyyden säännöstelyyn v. 1968. Kirkkoisien kirjoitusten valossa v. 1951 kantakin vaikuttaa rimaa hipoen päätetyltä, jos tarkoitus on pitäytyä kirkkoisien viitoittamassa kirkon traditiossa. Protestanttisista kirkoista anglikaanikirkko hyväksyi ehkäisyn osittain v. 1930 ja kokonaan v. 1937. Vielä v. 1908 anglikaanikirkko (Church of England) oli antanut ehkäisyn torjuvan kokouslausuman. Muut protestanttiset kirkot seurasivat suurinta protestanttista ryhmittymää ehkäisyn sallimisessa – Suomen evankelis-luterilainen kirkko v. 1952.
Hulkon alustus ehkäisyaiheesta v. 1945 oli epäilemättä suunnattu juuri ehkäisymyönteisiä virtauksia vastaan. Mikä rooli ehkäisykysymyksellä oli vanhoillislestadiolaisuuden pappishajaannuksessa v. 1960, on minulle epäselvä kysymys. Olen saanut joiltakin aikalaisilta viestiä, että riidat koskien sakramentteja ja lähetystyötä olivat vain asioita, joista kehdattiin puhua ääneen.
Julmalta tuntuu ajatus, että juuri ne, joiden mielestä kastamaton lapsi menee tuntemattoman Jumalan eteen, olisivat olleet sallimassa abortteja. “Koska olet ollut NIIIIIN rohkea”, sanoo Herodes palvelijalleen Knihtille Tiernapojissa, tämän tapettua ja virtaan heitettyä kaikki 2-vuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset. Sopisiko kommentti hyvin myös puolustuskyvyttömien sikiöiden julmaa likvidointia “luovuttamattomana länsimaisena arvona” ihaileville?
Lestadiolaisuus syntyi aikoinaan yhteiskuntaan, jossa ehkäisyä yleisesti pidettiin syntinä. Vanhoillislestadiolaisuudessa on ympäröivän yhteiskunnan näkökulmasta erikoista se, että useimmista muista kristillisistä suuntauksista poiketen vanhoillislestadiolaisuus on säilyttänyt ehkäisykielteisyytensä.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos joku yrittää perustella ehkäisymyönteisyyttään esim. liikakansoittumisen torjumista argumenttina käyttäen ja samaan aikaan kerjätä ehkäisykielteisiltäkin hyväksyntää omalle uskolleen. Jokaisella on uskonnonvapaus pyytää hyväksyntää omalle uskolleen, kunhan pyytäminen ei muutu vaatimukseksi.
Sen sijaan väitteet, että vl:ten ehkäisykanta olisi syntynyt 1960-luvulla, laitan joko tietämättömyyden tai epärehellisyyden piikkiin. Toivon todella, että kyse on ensin mainitusta - epärehellisiä ihmisiä kun en arvosta lainkaan.
Helmikuu 11th, 2010 at 15.37
Pikku kommenttina, kukaan tuskin pitää aborttia ehkäisykeinona tai välineenä?
Helmikuu 20th, 2010 at 23.35
“Korjaan, koska olet väärässä. Vanhoillislestadiolaisuudessa ehkäisyn torjumista pidetään opillisena kysymyksenä, mutta ei autuuden ehtona. Ainut autuuden ehto on usko Kristuksen sovitustyön kuulumisesta omalle kohdalle. Ehkäisystä kieltäytyminen katsotaan uskon hedelmäksi.”
Ehkäisystä kieltätymättä jättäytyminen katsotan uskon kieltämiseksi ja uskon hedelmien puutumisen takia tässä kohtaa ihmisen osallisuus sovituksesta voidaan epäilyksettä kyseenalaistaa.
Syyskuu 6th, 2010 at 23.03
minusta ehkäisy on perusteltua vain jos on täysin varma, että alkava raskaus on luojan ensimmäinen virhe luomistyössä. Silloin on hyväksyttävää, viisaana ja luojaansa paremmin tilanteen tuntevana, estää jumalaa tekemästä tuota virhettä.