Metsään, metsään!
Mitä metsä on? Wikipedia kertoo näin:
“Metsä on elinympäristö, biotooppi, joka koostuu pitkistä yleensä puurunkoisista kasveista, joiden latvuskerros muodostaa melko yhtenäisen peitteen ja joiden seassa esiintyy lyhyempiä kasveja muodostaen alempia kerroksia.”
METLA:n mukaan Suomen maapinta-alasta 78% on metsää. Kaikissa metsissä ei tosin just nyt kasva “pitkiä puurunkoisia kasveja”, vaan esimerkiksi horsmaa, vadelmaa, taimea tai närettä.
Metsä on enemmän kuin puiden elinympäristö. Se on enemmän kuin varpujen, sienien, lintujen, kovakuoriaisten, hirvien ynnä muiden elinympäristö.
Se on maisema ja tila, ja toki vielä paljon enemmänkin se on.
Tämäntapaisista kirjoittelen kevyehköä kesäsarjaa Maaseudun Tulevaisuuteen. Metsän peitossa ollaan ekassa jutussa, toisessa syödään pettua, kolmannessa puhutaan feminiinisestä pihlajasta. Juhannusjutussa kerrotaan tietysti koivusta.
Menkäähän ihmiset metsään. Osa meistä on jo siellä.
Kesäkuu 29th, 2010 at 20.23
Todella mukavia näkökulmia metsään ja puihin. Puut, kaikki heidän vihreytensä, Haavikon esikoiskokoelma.
Törmäsitkö muuten ajatukseen metsästä vanhastaan suomalaisen joinkinlaisena “vihollisena”, sillä sitäkin on vanhassa kirjallisuudessa viitteitä. Pellonraivaajan ja viljankasvattajan kannalta ymmärrettävä näkökulma. Metsä valtaa nopeasti asumattoman paikan takaisin itselleen. Tästäkö juontaa pohjimmiltaan ajatus metsästä ja metsäläisyydestä “kulttuurin” vastakohtana…? Ennen kuin alkoi aika, jolloin “Suomi elää metsästä”.
Tunnetkin ehkä aihepoiirin klassikon, Jean Giono: Mies joka istutti puita. Samoin Osmo Pekosen toimittaman antologian Elämän puu. Viisas kirjoitus elämänpuun myytistä Raamatussa ja muissa yhteyksissä on edesmenneen Timo Veijolan artikkeli jo 1989 ilmestyneessä taidekirjassa “Synty ja kuolema”. Timo Veijola oli vanhan testamentin eksegetiikan professori tai jotain sen tapaista mutta siitä huolimatta viisas mies.
Muuten, meillä on istutettu lapsille nimikkopuita. Samaa ovat varmaan muutkin harrastaneet.
Kesäkuu 30th, 2010 at 10.30
Maalainen, kiitos kirjavinkeistä.
Tuo vihollistulkinta on tuttu. Esim Leea Virtasen mukaan metsä ollut suomalaiselle jopa ennen kaikkea vihollinen. Sitähän se oli, jos se vaikkapa saattoi ottaa pikkutytön haltuunsa ja tehdä siitä näkymättömän. Viljaa viljelleille suomalaisille kesyttämätön metsä varmaan jollain tavalla merkitsi kesytetyn pellon vastakohtaa. Nykyisin suurin osa Suomen metsistä on “otettu haltuun” eli alistettu metsätalousmaaksi ja kesyttämätöntä metsää taitaa löytyä lähinnä jostain kansallisarkistosta.
Heinäkuu 22nd, 2010 at 7.31
Minut vei mennessään aikanaan Sanni Sepon ja Ritva Kovalaisen “Puiden kansa”, josta vapaasti mukaellen lainaan lainausta seuraavalta presidentiltämme: “Pitääkö nyt viimeinenkin puu jättää pystyyn, jotta meillä olisi näitä kauniisti aarniometsiksi kutsuttuja metsiä, joissa jokainen torakka ja tupajumi saa viettää monimuotoista elämää”. En nyt saa kirjaa käsiini, kun en tiedä, kenelle sen olen antanut lainaan, mutta toivottavasti joku oikaisee tuosta sanamuodot kohdilleen, niin ei tule Saulille paha mieli.
Heinäkuu 22nd, 2010 at 16.41
Samuli, etsimäsi sitaatti menee sanatarkasti näin: “Onko nyt viimeinenkin puu jätettävä pystyyn niin, että kaikki metsämme rymettyvät läpipääsemättömäksi ryteiköksi, joita kauniisti kutsutaan aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää.” Kiitos Sauli tästä musta-valko-ajattelun helmestä.