epäkuluttajan sivut

Matteus-passio on enemmän kuin musiikkia ja kärsimyskuvausta. Se on puhdasoppista luterilaista saarnaa.

Johann Sebastian Bachin (1685-1750) Matteus-passion tekstin voi jakaa kolmeen tasoon. Draaman tasoa, kärsimyksen kuvausta, edustaa evankeliumiteksti. Lyyrinen aines muodostuu minä -muodossa lauletuista aarioista, jotka tarjoavat kuulijalle mahdollisuuden mietiskellä piinaviikon tapahtumia. Yhteisöllistä hartaudenharjoituksen tasoa edustavat koraalit, joista monet löytyvät meidänkin virsikirjastamme.

Matteus-passion runkona on Matteuksen evankeliumin luvut 26-27. Aariat ja resitatiivit on kirjoittanut leipzigilainen runoilija C.F. Henrici. Evankelista, tenori, vie kertomusta eteenpäin. Muita solisteja ovat muun muassa Jeesus, Pilatus, Juudas ja Pietari. Kuorot esittävät seurakuntaa, opetuslapsia, ylipappeja, kansaa ja muita joukkoja.

Seuraavassa muutamia kronologisesti eteneviä huomioita Matteus-passion musiikista ja teologiasta.

Tärkeä ehtoollinen

Alkukuoron Bach rakentaa vuoropuheluksi kahden kuoron välille. Niiden yllä kolmantena tasona soi sopraanoiden laulama Jumalan Karitsa -koraali.

Bach alleviivaa tekstiä monella tasolla. Esimerkiksi sanaa käärme aariassa ”Blute nur” Bach värittää mutkittelevalla sävelkululla. Jeesuksen ilmoitettua opetuslapsille, että yksi kavaltaa hänet, kuoro kysyy yksitoista kertaa, ”Herra, olenko se minä?” Intonaatio nousee; kysymys on todellinen. Juudaksen kysymys taas on retorinen, intonaatioltaan laskeva.

Kavaltajasta puhuttaessa Bach kirjoittaa koraalin ”Ich bins, ich sollte büssen”, ”Minä se olen, minun pitää katua”. Bach tähdentää, ettei syypää Jeesuksen kuolemaan ole Juudas tai juutalaiset, vaan minä, sinä, tämä seurakunta ja koko ihmiskunta.

Kirkkomuusikkona Bach oli työmies Herran viinitarhassa. Musiikillaan hän terävöittää ja selkiyttää passion tekstiä ja sanomaa. Bachin teologisia painotuksia löytyy esimerkiksi Jeesuksen repliikeistä.

Yleensä jouset säestävät Jeesuksen sanoja staattisesti, mutta tärkeiden sanojen kohdalla ne alkavat liikkua. Jeesuksen asettaessa ehtoollista sävy on erityisen juhlallinen. Tavanomaisen resitoinnin sijaan Jeesus laulaa pienen resitatiivin.

Ehtoollisen asetussanojen yhteydessä viulut soittavat teeman, joka kuullaan hetkeä myöhemmin passion valoisimmassa aariassa ”Ich will dir mein Herze schenken”, ”Tahdon lahjoittaa sinulle sydämeni”. Musiikillinen viittaus ankkuroi ehtoollisen ja aarian toisiinsa. Leivässä ja viinissä Jeesus antaa meille ruumiinsa ja verensä. Aariassa puolestaan uskova tahtoo antaa Jeesukselle sen minkä voi, sydämensä.

Bach säestää Jeesuksen sanoja uuden liiton verestä 116 bassonuotilla. Tällä Bach viittaa psalmiin, jossa sanotaan: ”Minä kohotan uhrimaljan ja kiitän Herraa, pelastajaani.” (Ps. 116:13) Tämäntapaista lukusymboliikkaa löytyy passiosta varsin paljon.

Oopperatehoja

Öljymäelle nousemista Bach kuvaa kahdellatoista - Jeesus ja 11 opetuslasta - nousevalla sävelellä. Jeesuksen tuskaiseen rukoukseen samastutaan aariassa ”O Schmerz!” Tenorin huudahdusten väliin koraali jälleen pohdiskelee meidän osuutta tapahtumiin: ”Minä, oi Herra Jeesus, olen syypää kärsimykseesi.”

Vaikka Bach ei säveltänyt yhtään oopperaa, hän hallitsi oopperatehot täydellisesti. Kun Jeesus on vangittu, kaksi opetuslasta seuraa tapahtumia aariassa ”So ist mein Jesus”. Altto ja sopraano kuulostavat pelokkailta ja surullisilta. Muut opetuslapset seuraavat tapahtumia kauempaa ja käskevät päästämään Jeesuksen irti.

Äkkiä aaria kääntyy kuoroksi ”Sind Blitze” ja tunnelma vaihtuu pelosta uhmaksi. Apuun pyydetään salamoita taivaasta. Kun se ei auta, pyydetään epätoivossa helvettiä nielemään kavaltajan. Passion ensimmäinen osa päättyy valoisaan koraaliin.

Toinen osa alkaa ahdistuneella Jeesuksen etsinnällä. Uskovien sielujen kuoro rauhoittelee alttoa ja lupaa etsiä Jeesusta.

Väärien todistusten sävelittäminen kertoo Bachin keinovalikoiman laajuudesta. Todistajat yrittävät laulaa kaanonin, kertoa saman tarinan, mutta toinen heistä aloittaa kertomuksensa liian ylhäältä eikä sen vuoksi voi kertoa “samaa tarinaa”. Huonosti onnistunutta todistusta vastaa tahallaan huonosti kirjoitettu kaanon.

Esimerkiksi Bachin säästeliäästä ja tehokkaasta kirjoitustavasta käynee Pilatuksen repliikki, kun hän kysyy, kumman haluatte vapaaksi, Barrabaan vai Jeesuksen. Nimen “Barrabam” Pilatus lausuu jämäkästi alaspäisellä kvartilla. Sanan “Jesum” ylöspäinen kulku päättyykin yllättäen puoli sävelaskelta odotettua alemmas, pehmeään molliin. Äänenpainoillaan Pilatus yrittää turhaan vaikuttaa kansan päätökseen.

Bach käyttää passiossa kuoroa hyvin moni-ilmeisesti. Verenhimoiset lainopettajat ja kansan vanhimmat hihkaisevat, että ”hän on ansainnut kuoleman”. Täynnä patoutunutta vihaa kansanjoukko huutaa vapaaksi Barrabaan. Jeesuksen ristiinnaulitse -tuomio kuullaan kahdesti. Toisella kerralla väkijoukko huutaa kovempaa eli sävelaskelta korkeammalta. Rististä puhuttaessa nuoteissa on säännönmukaisesti ylennysmerkki eli risti.

Passion etiikkaa

Bachin musiikilla on kauttaaltaan ”mieltä rakentava” vaikutus. Häneltä ei löydy oikeastaan mitään tyhjänpäiväistä. Bach kirjoittikin kenraalibasson oppikirjassaan, että musiikin ”perimmäinen syy ei saa olla mikään muu kuin Jumalan kunnia ja mielen rakennus”. Musiikki mielen rakennuksena - siinä on mukana vahva eettinen ulottuvuus.

Uskotopsykologian professori Owe Wikström sanoo Bachin antavan passioissaan muodon omalle ahdistuksellemme, Bach antaa musiikissaan ilmaisun ”ihmiskunnan yhteiselle murheelle”. Vaikeita, ehkä torjuttujakin tunteita voi käsitellä passion kautta samastumalla esimerkiksi mestarinsa kieltäneeseen Pietariin. Pietari itkee katkerasti, jonka jälkeen kuullaan musiikinhistorian hienoin katumusaaria ”Erbarme dich”. Sitä seuraava koraali korostaa armahduksen mahdollisuutta, sillä ”armosi ja suosiosi on paljon suurempi kuin synti”.

Vaikeita tunteita käsitellessään Bach auttaa kuulijaa rakentamaan mieltä peruskivistä alkaen.

Jeesuksen viimeisten sanojen – Eeli, Eeli, lama sabaktani – aikana jousien sädekehä katoaa ja Jeesus on enemmän ihmisenkaltainen kuin koskaan. Jeesuksen kuolemaa seuraavassa koraalissa yhdistyy kuolemanpelko ja usko: ”Kun minun tulee kärsiä kuolema, niin ilmesty silloin minulle!”

Bach ristin teologina

Puhdasoppisena luterilaisena Bach oli kiinnostuneempi uskon pysyvistä peruspilareista kuin siitä, miltä usko tuntuu tai miten yksilö uskon kokee. Hänen musiikkinsa on jumalakeskeistä teologiaa, ei ihmiskeskeistä psykologiaa, kuten Owe Wikström kuvailee.

Mutta miksi Bach viipyy kärsimystiellä niin kauan? Eikö kristinuskon ydin olekaan ilosanoma ylösnousseesta Vapahtajasta?

Johanneksen evankeliumissa Filippus pyytää Jeesusta näyttämään opetuslapsille Isän. Jeesus vastaa, että ”joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän”. Jeesus vielä lisää, että ”Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan”. (Joh 14:8-10)

Ristillä kärsivässä Kristuksessa kärsii Jumala itse. Koska Jumala paljastaa ristillä itsensä kärsivänä ihmisenä, ihminen voi juuri ristintiellä oppia Jumalasta kaikkein eniten. Ristillä kärsivä Jumala rakastaa ja armahtaa, tapahtui mitä tapahtui. Tämäntapaista ajattelutapaa kutsuttiin Bachin tuntemassa luterilaisuudessa ristin teologiaksi. Kristuksen kärsimyksen tähden me voimme kohdata kärsimyksemme, hänen kuolemansa tähden kuolemamme.

Koko aikaa Bach ei kuitenkaan kylve kärsimyksessä. Esimerkiksi bassoaariassa “Mache dich, mein Herze, rein” laulaja iloitsee siitä, että hän saa tehdä sydämestään haudan Jeesukselle. Tälle kuvalle, joka voi nykykristitystä tuntua vieraalta, löytyy esikuva Roomalaiskirjeen 6. luvun alusta.

Silti Matteus-passion loppu on lohduton, toisin kuin Johannes-passion. Kyyneleet, alaspäiset murtosoinnut ja huokauskuviot virtaavat c-mollissa. Ehkä kuitenkin juuri sävellaji tarjoaa lohdun. Suloisen surullinen c-molli saattoi barokin aikana viitata uneen. Matteus-passion loppukuoron viimeisen soinnun hiljennyttyä meitä lohduttaa Jeesuksen sanat kuollutta tyttöä sureville ihmisille: ”Ei hän ole kuollut, hän nukkuu.” (Luuk 8:52)

Passio, kärsimyshistoriaa sävelin

Viidennen evankelistan nimityksen Johann Sebastian Bach ansaitsee erityisesti Jeesuksen kärsimyshistoriaa kuvaavan yli kolmetuntisen Matteus-passion takia. Toinen Bachin passio, Johannes-passio (1724), on mittasuhteiltaan Matteus-passion (1727) pikkuveli.

Matteus-passiossa Bach käyttää kahta kuoroa. Lisäksi tarvitaan kaksi orkesteriryhmää, kahdet urut ja joukko solisteja.

Passioiden, Kristuksen kärsimystä kuvaavien teosten, kukoistus osuu barokin aikakauteen ja protestanttisen kirkon valta-alueelle. Pian Bachin jälkeen passiot jäivät muodista. Syyksi tähän on esitetty teologian kyseenalaistanutta valistusta sekä pietismiä ja sen yksilöllistä hurskautta. Noihin aikoihin kirkkomusiikin harrastus taantui eikä musiikille löytynyt luontevaa paikkaa jumalanpalveluksessa.

Suuria kirkkomusiikkiteoksia alettiin esittää konserttisaleissa. Säveltäjä muuttui ammattilaisesta neroksi ja musiikista tuli itseisarvo, jonka tehtävänä ei enää ollut kannatella ja tehostaa teoksen hengellistä viestiä.

TOPI LINJAMA

Kirjoitus on julkaistu hieman lyhyempänä versiona Kirkkotie -lehdessä 31.3.2010.