Järkeä matkakorvauksiin
Tein työnantajalle matkakorvausanomuksen. Osan matkoista olin ajanut autolla, osan mennyt bussilla, osan polkupyörällä.
Automatkoista minulle maksettiin 44 senttiä kilometriltä. Jos ajelen vanhalla diesel-Golfilla, nettoan yli 20 senttiä kilometriltä. Käymällä Kontiolahdessa ansaitsen kympin puhtaana käteen.
Autoilijan ei tarvitse osoittaa ajaneensa autolla. Työnantaja ei kysy autoilijalta, onko hänellä omaa autoa tai edes ajokorttia.
Bussimatkat työnantaja korvasi vain, jos minulla oli esittää kuitti. Bussilla kulkiessa ei siis voita eikä häviä.
Polkupyörällä ajetut matkat työnantaja korvasi vuorokausitaksan mukaan. Ajokilometreistä riippumatta sain 84 senttiä niiltä päiviltä, joina olin ajanut pyörällä. Jos erehtyy ajamaan vaikka Kontiolahteen, takkiin tulee. Alle eurolla ei kauramoottoria paljoa tankata.
Tulkitsen lainsäätäjän viestin näin: Aja työmatkat autolla aina kun mahdollista. Ellei se ole mahdollista, kulje jollain muulla, mutta sano ajaneesi autolla. En yllytä lakia rikkomaan; tulkitsen vain lainsäätäjän viestiä.
Nykyinen matkakorvausjärjestelmä kannustaa valitsemaan ympäristön kannalta huonoimman vaihtoehdon. Tätä voisi sanoa vaikka jälkipolvia lämmittäväksi ilmastopolitiikaksi.
Jos matkakorvausten lähtökohtana olisi kiinteä kilometritaksa, esimerkiksi 25 senttiä kilometriltä, järjestelmä kannustaisi käyttämään halvempia ja ympäristön kannalta parempia vaihtoehtoja.
Tietysti 25 senttiä on vähemmän kuin 44, jonka pyöräilijä nyt voi saada, mutta eipähän tarvitsisi aina valehdella.
Julkaistu Karjalaisen yleisönosastolla 5/2008